Belindan ja Outin päiväkirja
Huhtikuu
1.5.2005 sunnuntai Aamutalli ja hommat. Illalla ensi hoitotammat hoitamassa sitten omalle tallille. Belinda on tänään tullut kolme kertaa
perse eellä mua ja Pasoa kohti, joten otettiin sitten pientä järjestyksenpitoa ;O) Juoksutin tammaa irtona 10 min tarhassa. Alun riehumisen jälkeen meni
tosi hyvin, kuunteli ja teki askellajit pyydetysti! Tuli vähän hiki ja polkaisi hokilla etujalkaan riehuessaan. Harjasin tamman uudestaan ja pesin jalat ja
haavan hoidin. Sillä aikaa kun Jaanan juoksutti vuorostaan Pasoa tarhassa, syöttelin tammaa nurmikolla. Ei siinä vielä paljon mitään kasva, mutta kovasti se
sieltä muka löysi syötävää! Sitten talliin ja iltaruoille.
2.5.2005 maanantai Aamutalli ja tallihommien teko. Yöllä oli ollut -3 astetta pakkasta, jokohan nuo yöpakkaset kohta hellittäis.. Laitoin tarhassa sähkön kulkemaan myös alalangassa, kun pollet on ruvennut aidan alta kurkottelemaan vihreämmälle puolelle ;O) Illalla kävin ens hoitamassa hoitotammat. Kävin ratsastamassa Belindalla 35 min pellolla. Kauheata pyörittelyä ja verryttelyä, koko ajan vaihdeltiin suuntaa yms. =O) Meni ihan hyvin. Laukkaa otin vain ympyrällä. Jännää, että kun tammalla on vasen laukka huomattavasti helpompi kuin oikea, mutta silti oikeassa on parempi istua. Vasemmassa laukassa mua alkaa ottamaan selkään =/ Ratsastuksen jälkeen hoidin tamman talliin ja iltaruoat.
3.5.2005 tiistai Aamutalli ja hommien teko. Yöllä oli jopa +2,5 lämmintä! Kengittäjä tuli vähän ennen viittä laittamaan hevoset kesäkenkään. Kun tamma oli kengitetty, laitoin sen takaisin tarhaan ja vein heiniä kaveriks ;O) Lähdin hoitamaan hoitotammat ja vetämään agilitytreenit. Jaana oli käynyt ratsastamassa Pasolla ja ruuna oli tallissa. Tamman käskin pitää ulkona, jos on suht rauhallinen. Puoli yhdeksältä sitten otin tamman talliin, aika kovasti se huuteli mulle, kun kuuli mun äänen etupihalta ;O) Ei ollut kuitenkaan juossut itseään hikeen, mitä se joskus tekee.
4.5.2005 keskiviikko Aamutalli ja hommat, yöllä +5 astetta! Ei ainakaan aamupäivällä vielä satanut vettä, vaikka sääennuste niin uhkas.. Illalla ens hoitotammat hoitamassa, sitten Veran kans agilityharjoituskisoihin. Voitettiin =O) Sitten kotia. Belinda odotteli tarhassa kohtalaisen rauhassa, Paso oli mennyt talliin ½ tuntia aiemmin. Eli tulin siis yhdeksältä. Otin Beltsun, harjasin ja hoidin sekä ruokin.
5.5.2005 torstai Aamutalli ja hommien teko. Tänään tihutteli koko päivän vettä aina vähän silloin tällöin. Illalla ens hoitotammat hoitamassa ja sitten omalle tallille. Hepat puoli kahdeksalta hoidettavaks. Harjasin ja pesin & kuivasin tamman jalat. Sitten vain talliin ja syömään.
6.5.2005 perjantai Aamutalli ja hommat. Kävin hakemassa uuden Pellavainen-säkin Agrimarketista. Tihuttelee vettä taas. Illalla ens hoitotammat hoitamassa, viimeistä kertaa! Sitten Belindaa kiusaamaan ;O) Ei vaan harjasin, pesin ja kuivasin jalat. Sitten talliin syömään. Jokohan sitä huomenna ehtis ratsastaakin..
7.5.2005 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Pesin myös Been ruokakupin perusteellisesti, se on sellainen sika syödessään ;O) Vertaa Pasoon, joka nuolee kupin, reunat ja vielä seinätkin ruoasta! Illalla mentiin ratsastamaan pellolle. Tamma on kiimassa, prskls >:( Menin vain puoli tuntia, kun tamma oli niin nihkeä taas. Vein tamman talliin ja tulin takaisin lava-auton ja kameran kans! Kuvasin Jaanaa ja Pasoa, otin videokuvaakin, kun hyppäsivät ;O) Niitä voi kinuta Jaanalta esille, kun se meinas laittaa nettiin ne ja samalla päivittää Pason sivut =O) Kun Jaana oli ratsastanut, keräsin meidän "estetarpeet" pois ja sitten meidän ratsastuspelto aurattiin =O( Sitten vain hepsuille ruoat ja saunomaan.
8.5.2005 sunnuntai Jaanan aamutalli. Mä olin koko päivän meidän kennelseuran tokokisoissa. Illalla sitten äitienpäiväviettojen jälkeen ennen klo 21 tallille. Tein tallihommat ja hoidin Belindan. Tamma oli yksin ulkona, Paso oli jo otettu sisälle. Kummasti tuo rouvakin osaa olla ulkona yksinään, ennen se ravas itsensä hikeen, jos jäi yksin.
9.5.2005 maanantai Aamutalli ja hommien teko. Tamma kiimailee ;O) Illalla klo 17.30 hepat talliin, kun satoi ja tuuli niin kylmästi. Sitäpaitsi tamma huuteli mulle niin kovasti, ettei sitä uloskaan voinut jättää! Koirien kans kun tulin treeneistä, niin kävin ruokkimassa tamman ja ottamassa kuivatusloimen pois.
10.5.2005 tiistai Aamutalli ja hommat. Illalla käytiin ratsastamassa hevosilla 45 min lenkki. Tamma on edelleen kovin kiimainen, ei ole nautinnollista ratsastaa =/ Jurrittaa, kuseksii, kulkee peffa pystyssä ja muuta mukavaa.. Vaikka kotiapäin Paso laukkasi kaukana edellä, tamma keskittyi vaan tuulettamaan pissavehettään.. Yleensä olis yrittänyt rynniä perään ja kovasti. Lenkin jälkeen nakattiin hevoset vielä ulos. Kun tulin agilitytreeneistä, niin otettiin hepat sisälle ja ruokittiin, joskus klo 21 ennen.
11.5.2005 keskiviikko Aamutalli ja hommien teko. Illalla piti kovasti käydä ajamassa, mutta niin se vaan jäi.. Ei vaan kaikki kylän traktorit on peltohommissa, niin ei voi oikein mihinkään mennä. Kärryt on niin kankeat, ettei niitä saa kääntymäänkään =/ Ja ratsastaminen ei huvittanut tuolla kiimahirviöllä. Vietiin illalla hepat laitumelle nyhtämään ruohoa 1½ tunniks! Niiden tarhassa kun ei vielä kasva mitään. Hepat nautti ja saatiin ne jopa poiskin sieltä ;O) Sitten harjattiin ja annettiin ruoat.
12.5.2005 torstai Aamutalli ja hommat. Belinda oli kovasti harjauksen jälkeen lähdössä laitumelle, mutta jouduin kääntämään sen ihan tarhalle! Siellä se sitten juoksi edestakaisin, en tiedä, luuliko se Pason lähtevän laitumelle vai mitä. Illalla kävin moikkaamassa niitä parin viikon hoitotammoja ja omistajia! Tulin sieltä kymmmeneltä, Jaana oli just ottanut hepat talliin. sitten vain ruokin tamman.
13.5.2005 perjantai Aamutalli ja hommien teko. Tamma taas ravaili tarhassa, joten otin siitä digikameralla vähän kuvaa ;O) Illalla käytiin ens ratsastamassa ½ tunnin lenkki ilman satulaa, lähinnä käyntiä. Pari pikku ravipätkää otettiin. Tamma tosi raivostuttava edelleen, kulkee peffa pystyssä ja on tooosi nihkeä =/ Laitoin sen sitten samantien juoksutusliinan päähän ja juoksuttelin 20 min. Aika löysä polle normaaliin verrattuna. Jalatkin meni miten sattuu välillä, kun se keskittyy vaan pissavehkeensä tuulettamiseen ja kuseksimiseen >:[ Juoksutuksen jälkeen harjasin ja syöttelin nurmikolla 15 min. Vein talliin ja annoin iltaruoat.
14.5.2005 lauantai Aamutalli ja hommat. Yöllä taas -0,5 astetta pakkasta, ollut jo kolmena yönä. Hain hevosille kuivaa heinää, kun kaikki traktorit on peltohommissa, joten ei vielä saatu uutta säilöpaalia. Josko sitten illemmalla?! Illalla sitten raahattiin yksi este tarhaan. Jaana juoksutti ens Pasoa liinassa ja sit irtohypitytettiin sitä. Oli hankalaa ;O) Sit Belindan vuoro. Juoksutin sitä ens irtona. Sitten esteelle. Belinda olikin paljon helpompi huijata esteelle, tosin hypyt tuli välillä paikaltaan ja välillä hienosti kaartaen sivulta ja sitten hyppy! Ihan jees meni kuitenkin, tosin Pason olis odottanut tekevän paremmin, kun se on entisellä omistajallaan hypänny irtona.
15.5.2005 sunnuntai Jaanan aamutalli. Illalla tekeen tallihommat ja hoitamaan hevonen. Belinda otti ja veti taas itsensä irti seinästä ja rikkoi jo toisen riimun >:[ Saman se teki perjantaina. Tästä suuttuneena tamma pääsi sitten irtona juoksemaan 15 minuutiks tarhaan. Nyt laitetaankin Beelle kunnon nahkariimu, eipä saa ainakaan sitä hajalle. Olin todella tympääntynyt tuohon hevoseen, olis vaan rahaa ostaa kunnon ratsu, ja mielellään ruuna. Eipä tarvis kiimojen kans tapella =/
16.5.2005 maanantai Aamutalli ja hommien teko. Aamulla oli maa valkeana, lunta ja räntää sateli. Illalla ennen koirien treenejä ajattelin ratsastaa, kun kiimakin loppui tammalta. Menin hakemaan heppaa tarhasta, niin eipä saanutkaan >:[ Paso rupes juoksemaan ympäri tarhaa ja tamma perässä. Voi hitto että otti päähän. Aina kun sain tamman pysähtymään ja kiinnostumaan taskussa olleesta pussista, niin ruuna lähti juoksemaan toiseen päähän ja tamma perässä. Hyvä etten kinttaita tehnyt molemmista idiooteista >:[ Hain sitten kauraämpärin niin johan tamma tuli. Laitoin varalta kahdella riimunnarulla Been seinään kiinni, ettei revi itseään irti. No eihän se tänään sitten saanutkaan mitään hepuleita, vaikka salaa niin toivoinkin ;O) Kävin ratsastamassa yhdellä hiekkatiellä 25 min. Tamma olikin yllättävän kiva. Vera-pumi pääsi mukaan juoksemaan ja pyörimään lehmänpaskassa =/ Josko tuo Belinda taas tuosta, ollut pari erittäin huonoa päivää ja nyt parempi.. Jätin tamman talliin ja kävin treenien jälkeen ruokkimassa sen.
17.5.2005 tiistai Aamutalli ja hommat. Kamala tuuli =/ Illalla ennen agilitytreenejä kävin ratsastamassa tammalla 35 min. Tuuli oli ihan järkyttävä, toiseen suuntaan tuntui, ettei henki kulje ja välillä meinas lentään selästä tuulen voimasta! Belinda ei ollut kuin hieman jännittynyt. Jätin tamman talliin ja treenien jälkeen kävin ruokkimassa.
18.5.2005 keskiviikko Aamutalli sekä molempien hevosten tallihommat. Jaanalla on illalla menoa, niin hoidan sitten Pasonkin. Illalla kävin ratsastelemassa tammalla vähän siellä täällä tunnin ajan. Tosi tylsää, kun ei pääse koulua vääntämään =/ Tamma oli aika nihkeä, tais olla niin lämmin pitkästä aikaa! Osan ajasta annoin hepsun syödä ruohoa pellolta. Lenkin jälkeen hain vettä ja pesasin enimpiä hikiä ja pölyjä pois. Oli niin likainen hevonen, kun talven ollut pesemättä! Sitten Jaanakin tuli jo kotia ja lähti juoksuttaan ruunaa. Syötin tammaa nurmikolla vielä jonku aikaa ja menin sitten kuvaamaan Pasoa tarhalle! Ennen saunaa kävin antaan iltakaurat.
19.5.2005 torstai Aamutalli ja molempien hevosten tallihommat (karsinoiden siivous, vesien vaihto, heinien hakeminen ja iltakaurojen valmiiks laitto). Tänään tulee muuten tasan 2 vuotta siitä, kun kävin Belindaa ekaa kertaa katsomassa & testaamassa! Illalla ens viitsinyt liikutella hevosia, joten agilitytreenien jälkeen hain tamman nurmikolle syömään ja harjattavaks. Sen jälkeen vein talliin. Sitten Pasoa hakemaan. Se idiootti vaan käveli tarhan takaosaa kohti, joten lähdin kiukkuisena antamaan tammalle iltakaurat ja pupun ruokkimaan. Sitten uudestaan yrittämään ja Paso vaan seiso keskellä tarhaa. Olis mun puolesta saanut jäädä vaikka myöhemmäks iltaa ulos (klo oli 21), mutta kun Jaana ei ollut tulossa kotia ennenku huomenna, niin pakkohan se oli sieltä hakea. Sitten se vielä pihalla pelleili, pelkäs muka jotain ja sellaista tyhmää >:[ Paso osaa olla välillä aika rasittava ;O)
20052005 perjantai Piti tuo päivämäärä laittaa noin, kun näyttää niin hauskalta ;O) Menin jo aiemmin tallille, kun mulla oli aamuruokintakin. Nakkasin tupot heinää ja kaurat hevosille. Sillä aikaa vien iiiso kottikärryllisen tarhaan, jossa ei vieläkään kasva oikein mitään =/ Sit hepat ulos ja tallihommien kimppuun. Illalla käytiin Jaanan kans ratsastamassa 50 min lenkki tiellä. Belinda oli taas sellaisen tuntuinen, ettei olis ihme, vaikka kiima taas alkais =/ Hope not. Lenkkeilyn jälkeen heppojen hoito ja ruokinta. Tammaa kerkesin hetken syöttää nurtsilla ennenku kävin autonpesuun!
21.5.2005 lauantai Jaanan aamutalli. Meidän Olga-mustaterrieri täyttää tänään 4 vuotta =O) Illalla sitten tekemään tallihommat. Kävin ratsastamassa tammalla tunnin pellolla. Vähän yrittelin pyöritellä sitä ja taivutella. Meni välillä ihan kivasti,
välillä yritti kaahotella =/ Tais olla liian iso pelto ;O) Loppuraveja kun aloiteltiin Paso meni tiellä kotiapäin. Siitäkös tamma riemastui, ei vetänyt Pason perään muttei kyllä meinannut olla kunnollakaan. Pää pystyssä kiihdytteli vain =O( Rasittavaa.
Sit ratsastin tammulin yhdelle pellolle syömään, siinä varmaan 15 min? Eli ratsastaessa meni noin 45 min ;O) Sitten tamma talliin ja syömään iltaruokia.
22.5.2005 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Eilen illalla hevosten tarha äestettiin ja kylvettiin. Eli tietenkin hevoset sen huomas ja alkoivat vaan turpa maassa kiertää tarhaa ja syömään jyviä =/ Joten kylmän rauhallisesti vein ne navetan taakse pellolle. Ne ei siellä sais olla, kun muka syövät lehmiltä kaiken heinän.. *silmienpyörityshymiö* Pitää huomenna laittaa yks kauempana oleva laidun kuntoon (aitojen osalta siis), niin voi viedä sitten sinne jatkossa. Illalla ratsastettiin noin 45 min lenkki. Tehtiin tosi rauhallinen lenkki, pollet oli ihan maha täynnä ;O) Ei sillä, niin minäkin ;O) Ratsastuksen jälkeen hepulit sitten talliin ja syömään taas! Kello oli jo niin paljon, että jätin lankojen laittamisen huomiselle.
23.5.2005 maanantai Aamulla ens laitumelle lankoja laittamaan. Meni ihan sika kauan, kun hirvet oli vetänyt suuren osan langoista metsään. Sitten oli vielä muutama nurkkatolppa irti ja poikki. Ens kiersin itse ja laitoin langat kuntoon, sitten piti hakea vielä Janne laittaan puiset tolpat maahan. Vein hepsut yhtäaikaa laitumelle, olis mennyt muuten niin kauan, jos erikseen olis käynyt ;O) *laiska* Hevoset oli ihan innoissaan taas, mun mielestä niiden kuuluukin päästä laitumelle kovaa kyytiä jo, tympeää kun joutunut tarhassa seisottamaan =O( Vietiin vielä Jannen kans lava-autolla sinne juoma-astia ja pari hinkillistä vettä varalle. Sitten tallihommien kimppuun. Illalla mulla oli kahdet treenit koirien kans, joten hepat sai olla jotain puoli yhdeksään asti ulkona. Kävin hakemassa ne laitsalta, oli taas mahat täynnä, kun tulivat heti portille vastaan =O) Sitten vain harjattiin hepat ja ruokittiin.
24.5.2005 tiistai Aamutalli ja hommat. Hepat oli jättänyt aamuheiniä vähän, taisivat lievästi sanottuna odottaa ulospääsyä ;O) Yleensä heiniä ei nimittäin jää! Belinda ollut mulla muuten tasan 2 vuotta tänään =O) Illalla vain hevoset haettiin, harjattiin ja ruokittiin. Ratsastin muuten sillä aikaa tammalla pelkällä riimulla pihalla, kun Jaana harjas (rapaista) Pasoa!
25.5.2005 keskiviikko Aamutalli ja hommat. Illalla haettiin hepat talliin. Tihutti vettä ja välillä ei. Päätin kuitenkin rohkeasti lähteä ratsastaan, vaikkei ollut edes takkia mukana ;O) Laitoin tammalle ravisuitset päähän ja niihin vara(ratsastus)ohjat, kun halusin kokeilla niveliä! En jaksanut ratsastussuitsiin kuolaimia vaihtaa, liika monimutkaista! Tamma oli aika tankki x) Tuntui leveämmältä, mitä viimeks! Menin sellaisen ½ tunnin lenkin. Tamma oli vähän lötkö, ei hirveän reipas (paitsi kotiapäin). Ihan hyvin meni kuitenkin. Lenkin jälkeen hoidin ja laitoin iltaruoille.
26.5.2005 torstai Aamutalli ja hommat. Vesi loppui kesken, joten kävin täyttämässä tonkat ja kuskasin ne lava-autolla takas laitumelle! Siitä on helppo sitten täyttää vesisaavia, on niin pitkä matka, ettei sinne kukaan jaksais ämpäreillä vettä kuskata x) Meidän Vera-pumi täyttää tänään 8 vuotta =O) Illalla kävin ratsastamassa tammalla 40 min maastolenkin.
27.5.2005 perjantai Aamutalli ja hommien teko. Mulla oli tänään valmistumistilaisuus (olen siis nyt virallisesti insinööri!). Illalla oli Jannen työpaikan järkkäämä syöminen ja savusauna, joten Jaana teki iltatallin.
28.5.2005 lauantai Jaanan aamutalli. Hevoset oli ollut vähän reippaana aamulla, Jaanalla oli tullut sormeenkin pipi =/ Tuhmat pollet. Illalla hepat talliin klo 21, ratsastettiin ne laitumelta. Meinasin saada tammalta vähän kyytiä, kun Olga kiusas sitä. Onneks pysähty yhdellä riimunnarulla ;O)
29.5.2005 sunnuntai Aamutalli ja hommat. Järjestelin vähän tavaroita ja siivoilin. Melkein aloin rasvaan suitsiakin, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä kotia! Illalla ratsastettiin hepat laitumelta klo 21.30
30.5.2005 maanantai Aamutalli ja hommat. Vein taas lava-autolla hevosille lisää vettä. Lehmät laitettiin tänään ulos. Hepatkin seiso kauan portilla katsomassa touhua, vaikka ovatkin aika kaukana! Mutta ilmeisesti sen verta mielenkiintoisia olivat riehuvat kantturat, ettei syömään malttanut heti lähteä ;O) Illalla haettiin hepat klo 20.30-21 sisälle. Ratsastettiin ne taas laitumelta, liian pitkä matka kävellä ;O) Kun Jaana harjaili Pasoa pihalla, ratsastelin tammalla pelkällä riimunnarulla pihalla. Sitten kans tamman hoito ja syömään!
31.5.2005 tiistai Aamutalli ja hommat. Vietiin huonommat heinät pois ja haettiin uusi paali tilalle. Illalla meni puoli yhdeksään seuran harjoitusagilitykisoissa. Haettiin hepat sen jälkeen ratsastamalla laitsalta, harjattiin ja ruokittiin.