Thalikin päiväjärjestys
klo 5.25 / 7-7.30 Aamuruokinta ja ulos
klo 18-23 Ratsastus / hoito / talliin

1.6.2007 perjantai Aamutalli töihin mennessä ennen puolta kuutta. Aurinkoinen päivä, ja tuulinen. Illalla tein ensin tallihommat, siivosin, kannoin vedet yms. Nurmikko oli leikattu, joten siinä ei ollut enää syötävää ;O) Kävin puoli tuntia taluttelemassa hevosia, niin saivat syödä. Sen jälkeen talliin ja hevosten harjaus. Liljasta lähtee tosi paljon karvaa, josko se tekis ihan kunnon kesäkarvan :D Kotia lähtiessä heppojen iltaruokinta.

2.6.2007 lauantai Aamutalli ja hommien teko, melko lämmintä jo aamusta! Hepat sai seuraa ja syötävää, kun anoppilassa oli Jaanan ylioppilasjuhlat :D Lapset keräs niille ruohoa ja hepat oli onnessaan ;O) Illalla oli vielä vieraita, joten ei kehdannut lähteä ratsastamaan siitä pihan poikki x) Hain hepat talliin ja sittenhän pölähti Jannen siskojen lapset talliin. Harjasivat Liljaa, ei niitä ollutkaan kuin 5 lasta siellä hoitamassa ;O) Lilli saa hyvää totuttelua lapsiin! Ruokin hepat.

3.6.2007 sunnuntai Ajeltiin aamuyöllä suoraan Kalajoelta vähän klo 4 jälkeen tekeen aamutalli ;O) Että saa sitten nukkua yhteen putkeen, ettei tarvi välillä nousta hevosia hoitaan. Päivä meni Pyhäsalmella, tultiin vasta illalla kotia, joten jäi tänäänkin ratsastus väliin =/ Kävin vain siivoamassa karsinat ja tekemässä tallihommat sekä hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa. Lämmin päivä!

4.6.2007 maanantai Aamulla suoraan yövuorosta vähän kuuden jälkeen tekemään aamutalli. Taas lämmin päivä =O) Alkuillasta tallille, tein ensin tallihommat. Hain Thalikin ja laitoin ratsastuskuntoon. Käytiin tekemässä 40 min lenkki, maastossa ja pellolla. Lähinnä vain ratsastelua, ei sen kummempaa vääntöä! Kotoa poispäin meni tosi kivasti, mutta kotiapäin meinas sählätä - tais vähän olla energiaa vapaiden jäljiltä ;O) Ruunalle tuli vähän hiki, oli kyllä niin lämmin, ettei ihmekään! Pesin hepsun vedellä ja kävin sitten syöttelemässä sitä pihalla ja Lilja pääsi myös irti mukaan. Sitten hepat talliin ja ruokinta.

5.6.2007 tiistai Yövuorosta ajelin suoraan tekemään aamutallia, lämmin päivä taas tulossa! Illemmalla tekemässä tallihommat. Kävin ratsastamassa Thalikilla ½ tunnin maastolenkin. Oli vähän lötköpötkö, ku oli niin kuuma, niin alkuravien jälkeen annoin laukkailla, niin johan heräs! Tosin sai ihan löysillä ohjilla laukkailla, oli vähän vähemmän säpäkkä ;O) Kotiapäin sitten paljon käveltiin ja vähän ravailua. Lenkin jälkeen hoidin ja mentiin ulos, pesin jalat ja satulansijan (vaikka ei ollut hikoillut). Rasvasin vielä kaviot, kun on niin kuivaa, josko vähän pysyis kosteus. Sitten ruuna talliin ja hain Liljan. Yritin vähän pestä sitä, mutta en tainnut kokonaan saada kastumaan ponia ;O) On vähän paksu karva xD Kastelukannulla kaadoin vettä päälle ja sienellä osan. Lilja ei tykänny ;O) Tai lähinnä ihmetteli ja väisteli, mut rauhoittu syömään. Vein myös sen talliin ja ruokin hepat. Vein akun laturiin, kun oli loppunut virta aidasta x)

6.6.2007 keskiviikko Belinda 13 v.!! Tamma on muuttanut viikko sitten Laukaaseen toisen tamman kaveriksi.  Yövuorosta taas suoraan tallille tekemään aamutalli. Illalla tallihommien teko. Vain +19 astetta lämmintä ja tuulee :S Kävin ratsastamassa Thalikilla 45 min maastolenkin. Hauskasti yhdessä suoran päässä olevassa mutkassa tuli naapurin mummut vastaan polkupyörien kanssa.. Fiksusti väistivät tien sivuun jo kaukana - mutta suoraan sinne mutkassa olevan puskan taakse! Miettikää mikä mörkö xD Thalik meni vähän matkaa eteenpäin, mutta sitten piti kääntyä takaisin ja tuli pikkulaukkaa ja poikittain ja vaikka mitä. Hoh hoh, olipas kamalaa. Käänsin sen yhdelle sivutielle ja tulin alas ja talutin sen niiden mörköjen ohi. Hui kauhistus, kun oli ruunalla pelottavaa xD Käytiin yhdellä pellolla laukkailemassa. Kotiapäin joutui vähän ratsastelemaan edestakaisin, kun ruunalla meinas olla steppivaihde päällä. En sitten piruuttaankaan antanut sen tulla kotia, vaan käänsin sen aina poispäin. Tehos! Lenkin jälkeen jalkojen pesu ja kavioiden rasvaus, Lilja sai olla irti sen aikaa. Hain myös Lillin talliin ja harjasin sen + ruokin ponit.

7.6.2007 torstai Thalik 11 vuotta! Yövuorosta ajelin taas suoraan aamutallia tekemään. Thalik sai vapaapäivän. Illalla siivosin ja tein tallihommat. Kävin syöttämässä hevosia, hallilla oli niin pitkää heinää, et Thalik seiso 15 min samas paikas ja söi, ei varmaan 15 senttiä enempää tarvinu paikaltaan liikahtaa xD Lilli oli irti mukana. Sen jälkeen harjaus ja hepat talliin syömään.

8.6.2007 perjantai Yövuorosta ajelin taas suoraan tekemään aamutallia. Illalla oli kovasti tarkoitus mennä ratsastamaan, mutta oli niin lämmin, että tallihommien jälkeen hain vain hepat ja menin syöttämään niitä puoleksi tunniksi. Sen jälkeen heppojen harjaus, Thalikin kavioiden pesu ja rasvaus ja hepat talliin iltaruoalle.

9.6.2007 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Koko päivä meni Veran kanssa agilitykurssilla. Ajeltiin sieltä suoraan illalla klo 20 aikaan tallille (montun kautta, Veran piti käydä vilvottelemassa ens, hih!). Hoidin vain hevoset talliin, Thalikin kavioiden pesu ja rasvaus. Ruokinta.

10.6.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Aika pilvinen päivä, illaks kyllä taas aurinko tuli takas :D Illalla kävin ratsastamassa Thalikilla 35 min maastolenkin, koirat oli mukana. Lähinnä käyntiä mentiin, vähän ravailtiin. Kotia päin kun tultiin, niin ruuna meinas saada hepulin, kun sillä oli mahassa pari hyttystä.. Oikeen rimpsessa xD Ei meinannut rauhoittua mitenkään päin, oli pakko tulla sitten alas ja puhdistaa se mahanalunen niistä hyttysistä. Sen jälkeen oli vielä vähän tikittämistä, mut rauhallisemmin ;O) Tallilla hoidin ruunan, pesin ja rasvasin kaviot ja hoidin talliin - Lilli sai tietty olla sen aikaa irti nurmikolla! Hain myös Liljan talliin ja hoidin sen + ruokin hepat.

11.6.2007 maanantai Aamutalli ja hommien teko sillä aikaa, kun hepat söi aamuruokia. Kävin ratsastamassa Thalikilla 40 min. Tiellä ja yhdellä pellolla ravailemassa ja laukkailemassa ympyrällä. Tiellä ruuna oli energinen ja vähän sellainen hepulipelle (hui ku jännittävää!), mutta pellolla kun vain tylsästi mentiin samassa paikassa, niin meinas olla aika löysä elukka ;O) Oli kyllä aika lämmintä, kai se vähän verotti :D Mutta meni suhteellisen hyvin siinä pellolla. Kotimatka tiellä oli taas vähän sellaista "en-malta-rentoutua"-menoa, mutta pakkohan se oli rauhoittua. Tallilla hoidin ruunan, pesin jalat ja rasvasin kaviot. Hoidin myös Liljan ulos. Pesin vesisaavit ja kannoin vedet talliin ja ulos. Kävin niittämässä kottikärryllisen heinää ja vielä aitauksen ulkopuolelta jonkin verran aitaukseen. Oli vähän tylsä viikate. Mut helpompaa ku käsin nyhtää heinää irti ;O) Alkuillasta rupes satamaan vettä. Illalla suoraan iltavuorosta tallille, noin klo 22.15 Hoidin hevoset talliin ja ruokin.

12.6.2007 tiistai Hauskaa synttäriä Merjalle!! Aamutalli ja hommien teko, hepat söi sillä aikaa. Kävin ratsastamassa Thalikilla tunnin maastolenkin, pitkästä aikaa oikeen kunnolla maastossa! Ilman että käytiin missään koulua vääntämässä välillä ;O) Oli onneks vielä aurinkoista ja tuntui lämpimältä, vaikka olikin "vain" +15 astetta. Heppa oli oikein kiva, ei kyttäillyt paljoa mitään. Ei se mikään ylirento ollut, mutta ei nyt kauhean jännittynytkään :D Hyttyset ja muut itikat anto meidän melkein olla rauhassa, pari pörriäistä kävi istumassa hevosen päällä. Laukassa meni rauhallisesti ja nätisti. Vähän laiskanpulskea se oli menomatkalla ;O) Mutta oikein kiva lenkki oli! Lenkin jälkeen hoidin ruunan ulos sekä harjasin Liljan ja vein myös pihalle. Kävin niittämässä kottikärryllisen tuoretta hepsuille. Päivällä rupes satamaan vettä, sitä ei kyllä kovin kauan kestänyt. Iltavuoron jälkeen suoraan tallille hoitamaan hevoset talliin ja ruokkimassa.

13.6.2007 keskiviikko Aamutalli ja hommien teko. Kävin ratsastamassa Thalikilla 40 min maastolenkin. Koirat otin ens mukaan, mut Olga oli vaihteeks reuhapäällä, joten toin ne vähän matkan päästä takaisin. Ei jaksanut katsoa sitä räyhähenkeä ;O) Ei tullut kovin pitkä lenkki, ravailtiin ja laukattiinkin. Vähän oli jännittynyt ponsku, kotia päin rennompi. Lenkin jälkeen pesin ja rasvasin kaviot ja hoidin ulos. Harjasin Liljan ja vein myös sen pihalle, hieman lähtee vieläkin karvaa! Tein hommat loppuun ja kävin vielä niittämässä hevosille kottikärryllisen tuoretta. Iltapäivällä tuli taas vesikuuroja. Illalla iltavuorosta suoraan tallille hoitamaan hevoset talliin ja ruokinta.

14.6.2007 torstai Aamutalli ja hommien teko, vettä sateli. Kävin niittämässä hevosille tuoretta. Thalik joutui pitämään vapaapäivän, kun mun piti tehdä yks pakollinen asiointireissu ennen töihin menoa! Illalla töiden jälkeen hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa.

15.6.2007 perjantai Aamutalli ja hommat, kylmä ilma, tuulee ja vettä tihuttelee :S Piti käydä vielä asioilla, joten ruuna sai toisenkin vapapäivän. Päivällä olis käyty viemässä uus heinäpaali talliin, mutta kaikki traktorit oli menossa =/ Illalla töiden jälkeen tallille. Onneks olin pitkästä aikaa lava-autolla töissä, niin hain sillä heiniä navetalta :D Ei tarvinu kottikärryillä lykkiä ;O) Hoidin hepat talliin ja ruokin.

16.6.2007 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Päivällä käytiin viemässä heinäpaali talliin. Puoli kolmen aikaan kävin laittamassa hevoset laitumelle, kun lehmät oli vaihdettu toiseen aitaukseen! Ruunalla oli kivaa, se lähti hurjalla laukalla aitauksen toiseen päähän ja rupes leikkiin rodeoheppaa xD Lilja-raukka koitti päästellä niin kovaa perässä kuin karvaisista kintuista pääsi, ja ihmetteli ruunan outoa käytöstä ;O) Sinne ne sitten jäi syömään! Illalla hain hepsut laitsalta, Thalik oli varmaan lihonnu jo 100 kg x) Liljakin oli hyvin syönyt, ei meinannut viitsiä kävellä reippaasti tallille, olis halunnut jäädä laitsalle ;O) Kävin ratsastamassa Thalikilla 25 min maastolenkin, kaikkia askellajeja mentiin. Sellanen rento lenkki. Luulin, et Thalik olis ollut lötkö syömisen takia, no oli se, mut kotia päin se oli yllättävänkin reipas! Tallilla hoidin ruunan karsinaan ja hain hevosille vettä. Seurasin vielä, et molemmat hepat kakkas ja jaksovat ruveta syömään.

17.6.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko, hevoset tarhaan. Mulla oli synttärivieraita ja illalla käytiin vielä kaupassa, joten illalla kahdeksan jälkeen vain hoitamassa hevoset talliin. Thalikilta pesin jalat ja rasvasin kaviot, Lilja sai olla irti sen aikaa pihalla. Lilli tuli talliin, harjasin sitä. Ruokinta.

18.6.2007 maanantai Minä 27 v, ;O) Aamutalli töihin mennessä vähän ennen puolta kuutta. Hepat vain ulos ja heiniä sinne, eilen illalla kannoin jo vedet. Töiden jälkeen kävin klo 14.30 viemässä hevoset laitumelle. Kylläpä mentiin taas laukalla toiseen päähän, Thalik häntä tötteröllä xD Liljan ilmoitin poninäyttelyyn, apua.. :D Illalla tekemässä tallihommat. Hepat sai taas jonkun 4 tuntia olla laitumella. Hain ne talliin ja hoidin Thalikin ratsastuskuntoon. Käytiin 35 min ratsastuslenkki pellolla. Ei oikeen mitään fiksua voinut tehdä, pohjan takia =/ Olispa kenttä :S Tai ees tasainen pelto! Ruuna ihan kiva, vaikka tuuli tosi kovaa ja puskat kahisi aika makeasti! Tallilla hoidin ruunan karsinaan. Harjailin Liljaa, vois jo tulla kesäkarva! Siis sellainen sileä ja tosi lyhyt ;O) Kotia lähtiessä ruokin hepat.

19.6.2007 tiistai Töihin mennessä aamulla aamutalli, eilen illalla kannoin vedet ulos. Töiden jälkeen noin klo 14.30 vein hepat laitumelle syömään, kyllä mentiin taas häntä tötteröllä kovaa toiseen päähän :D Illalla tallille, menin muka sellaiseen aikaan, että ehdin vielä agilityyn koirien kanssa.. No en ehtinyt. Siivosin ensin ja tein tallihommat ja hain hevoset laitumelta. Siinä vaiheessa oli myöhäistä lähteä enää ajelemaan koirien kans treeneihin, joten harjasin Liljaa käytävällä. Se oli rauhassa, kun oli maha täynnä tuoretta :D Hieman sen häntä on kiiltävä ja paksu! Melkein kuin olisi jotain aineita käytetty siihen! Vaikka ei olekaan! Sitten hoidin vielä Thalikin ja ruokin hepat.

20.6.2007 keskiviikko Aamutalli töihin mennessä. Illalla olin niin väsy, että kävin vain pikku nokosten jälkeen joskus puoli kahdeksalta siivoamassa tallin ja hoitamassa hevoset talliin. Syöttelin niitä ensin nurmikolla jonkin aikaa. Eivät päässeet laitumelle tänään, kun kävin rengaskaupoilla heti töiden jälkeen (enkä ees saanu Golffiin renkaita, vaikka oli tilattu >:(  Heppojen ruokinta.

21.6.2007 torstai Aah, vimppa aikainen herätys taas hetkeen :D Aamutalli siis töihin mennessä taas puoli kuuden aikaan. Töiden jälkeen kävin hakemassa suolakiven, sai Liljakin viimein oman! Kalanmaksaöljyä olisin ponille hakenut, mut eihän sitä Sievis ollut :S Iltapäivällä tallille, tein ensin tallihommat valmiiksi. Lähdettiin Thalikin kans käpsöttelemään maneesia kohti, valmennukseen. Ruunalla oli alkumatkasta taas ylihauskaa, kun tuuli kovasti, niin puskat kahisi. Valmennuksessa mentiin mm. voltteja 4 pisteen kautta! Eli ajateltiin voltille neljä pistettä, joiden kautta ratsastettiin. Sillä lailla sai hyvin sen uralle paluun tulemaan hyvin, eikä tullut oikaistua vaan äkkiä! Lopuks ruunaa piti vähän simputtaa, kun se meinas, et nyt en enää viitsi, joten en kulje enää muodossa. Aikani kun sitä vain ratsastin ja ratsastin, niin luovuttihan se, että okei, voin mä sittenkin vielä mennä muodossa ;O) Valmennuksessa meillä oli kaverina suomenpolle Topi, jonka lastauksessa jäätiin vielä auttelemaan ja juoruilemaan :D Menikin tosi myöhään, ennen kuin olin kotona. Kävin heti päästämässä Lillin irti ja menin hoitamaan Thalikin karsinaan. Lilja tulikin pian perässä, oli ollut ikävä! Hoidin ponskut ja ruokin ne.

22.6.2007 perjantai Aamutalli ja hommien teko. Pesin Thalikin suolakivitelineen, kun se pukkaa siinä mutustelemaan kauroja päällä aina ;O) Iltapäivällä kävin puoli kahden aikaan viemässä hevoset laitumelle. Tänään pääsin sen verran ratsastamaan, että kaverini Merjan lv-ruuna Atella menin ilman satulaa laitumella talutuksessa :D Alusta on hyvä aloittaa ;O) Kotona olin illalla vasta sen verran myöhään, että kävin vain hoitamassa hepat talliin ja ruokkimassa, olivat noin 6 tuntia laitumella.

23.6.2007 lauantai Aamulla klo 5 suoraan Kalajoen Juhannusmenoista tekemään aamutalli :D Illalla tallille. Tein ensin tallihommat. Kävin Thalikilla ratsastamassa ½ tuntia pellolla. Aluks ruuna meinas, ettei se viitsi ruveta tosissaan tekemään töitä, mutta hetken aikaa ratsastettua rupes kuitenkin ;O) Isoja ympyröitä ravailtiin ja laukkailtiin, ei sen ihmeellisempiä. Hyvin meni =O) Lenkin jälkeen pesin ja rasvasin Thalikin kaviot. Sitten hain Liljan aitauksesta, kun Jannen siskontytöt halus harjata sitä :D Kun poni oli hoidettu, ruokin hepat.

24.6.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Koko päivä meni Tractor Pulling-kisoissa, vasta illalla kotona. Kävin vasta töihin mennessä noin klo 21.30 hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa.

25.6.2007 maanantai Yövuorosta tullessa klo 6 jälkeen ruokkimassa ja hoitamassa hepat pihalle! Illalla tallihommien teko. Kävin ratsastamassa Thalikilla 40 min, pellolla ja tiellä. Iso pelto ja tuulinen ilma, niin Thalik ei meinannut oikein rauhoittua yhteen nurkkaan tekemään mitään kouluvääntöä! Kun sain sen jotenkuten menemään rauhassa, ilman että pää oli taivaissa, niin käytiin vielä tiellä ravailemassa ja ottamassa loppukäynnit. Hoidin ruunan talliin, Lilja oli sen aikaa irti nurmikolla. Otin Liljan suitset ja kävin suitsimassa ponin. Taluttelin sitä käynnissä ja ravissa. Nätisti se menee, paikalla seisomisessa vois ehkä hieman olla enemmän sinniä, mutta sehän on lapsi vielä ;O) Takaisin pihalle tullessa Olga kävi sanomassa Lillille "hau", joka sai aikaan komean pystyynhyppimis-rodeon xD Toivottavasti tuollaista ei esitetä näyttelyssä - mutta eipä siellä ole koiria vieressä haukkumassa! Hoidin myös Liljan talliin ja ruokin hepat.

26.6.2007 tiistai Yövuorosta ajelin tekemään aamutallin. Iltapäivällä takas, tein ensin hommat. Hain Thalikin ja laitoin ratsastuskuntoon. Ratsastin maneesille, oli tosi kiva hevonen nyt ratsastaa tuo väli, ainoastaan siinä Vanhallakirkolla meinas ponia ruveta jänskättään, mutta kuitenkin sain ratsastaa koko matkan sinne! Eli ei tullut traktoreita vastaan ;O) Meillä oli vieraileva valmentaja tällä kertaa. Meidän kanssa samassa ryhmässä oli suomentamma Virkku. Aluksi keskityttiin ihan istuntaan. Muuten ei ollut Annikalla valittamista, mutta mun kantapäät sais olla vielä alempana ;O) Vaikka itsestä tuntui, että kyllä ne jalat on niin rennosti kuin voi, mutta ilmeisesti ei! Sitten ratsastettiin ensin käynnissä ja sen jälkeen ravissa pääty-ympyrällä, kuin se olisi ollut kahdeksankulmio. Tarkoitus oli saada hevonen ulko-ohjan tuelle ja sisäohja vain näytti suuntaa kulmassa. Thalik oli taas vähän nihkeä ja nahkea, ja mulla jää sitten pohje kiinni kylkeen, kun hevonen ei liiku kunnolla. Siihen sain ohjeen, että ei saa jättää pohetta siihen vaan vain käyttää jalkaa kyljessä. Todella loogista, ei ole itse aiemmin hoksannut tuota! Sitten harjoiteltiin väistöjä. Tultiin koko rataa leikkaa kirjaimesta kirjaimeen väistönä, ravia toiseen päähän ja toinen puoli. Sen jälkeen väistö, jonka jälkeen laukalla pääty-ympyrällä, taas väistöä toiseen kirjaimeen ja laukkaympyrä. Hyvä harjoitus, muka ennen niin helppo väistäminen muuttuikin haasteeksi :D Tuota pitääkin harjoitella enemmän! Lyhyet pätkät Thalik väistää hyvin, mutta kun mennään koko kentän poikki, ja pitäisi vielä kunnolla liikkua, niin ei ollutkaan niin helppoa! Tunnin jälkeen ratsastin kotia, hoidin äkkiä Thalikin ja Liljan talliin, nakkasin koirat autoon, vaihdoin vaatteet ja ajelin vauhdilla Jokitalon tallille katsomaan harjoitusestekisoja! Puomiluokka jäi näkemättä, muuten kerkes hyvin :D Katsoin luokkia, juorusin ihmisiä ja taluttelin Safiria (terveisiä Heidille!). Kahdeksalta oli pakko lähteä kotia, oli järkyttävä nälkä ja piti yrittää keritä vähän torkahtaa ennen yövuoroon lähtemistä ;O)

27.6.2007 keskiviikko Yövuorosta ajelin taas suoraan tallille tekemään aamutallia. Iltapäivällä olisin kerinnyt käydä laittaan hepat laitumelle syömään, mutta lehmät oli sillä huonommalla puolella. En sitten viitsinyt viedä heppoja sinne paremmallekaan laitsalle! Laiduntakoot sitten viikonloppuna ;O) Hain matolääkkeen Apteekista ja Agrimarketista hyönteissumutetta. Kiitos Merja taas! Illalla kävin tekemässä tallihommat. Hain ensin Thalikin ja harjasin sen. Lilli sai olla sillä aikaa taas irti nurmikolla, meidän lellipentuponi xD Madotin Thalikin. Sen jälkeen hain myös Liljan talliin, harjasin sen ja madotin. Onneks nuo on helppoja hevosia madottaa, tosin mun kohdalla ei ole ikinä ollut mitään vaikeaa, joka ei antais ruiskua suuhun laittaa! Onneksi! Ruokin hepat ja siivosin vielä korihyllyn, jossa kaikki "tökötit" on :D

28.6.2007 torstai Aamutalli yövuorosta tullessa, vettä meinaa ripsiä. Sellainen sataa, ei sada -päivä. Illalla tallihommat tekemässä. Hirveä tuuli ja vettä sateli edelleen aina välillä. Tarkoitus oli muka hirveän kovasti lähteä ratsastamaan, mutta löysin akkulaturin, niin tuli kiire kotia laittamaan Golffia käyntiin :D Joten vain hevosten hoito ja ruokinta.

29.6.2007 perjantai Aamutalli yövuoron jälkeen. Iltapäivällä kävin kolmen jälkeen viemässä hevoset laitumelle ja siivoamassa karsinat. Illalla kävin ratsastamassa puolen tunnin maastolenkin. Ruuna oli kiva =O) Lenkin jälkeen hoidin Thalikin sekä Liljan talliin ja ruokin.

30.6.2007 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Päivällä jopa +21 astetta! Toin harjan ja hännän selvitys-/kiillotusainetta ;O) Hain Thalikin ja laitoin ratsastuskuntoon. Tehtiin 40 min lenkki. Ens vähän aikaa pellolla, että Jaana sai ottaa kuvia, sen aikaa, mitä kameran akku kesti! Kerkes onneks pari kuvaa ottaa, ennenku kamera hyyty :D Kiitos Jaana! Sen jälkeen kävin maastossa vielä, kun lämmin ilma oli vissiin vieny ruunasta enimmät puhdit! Ravailtiin ja annoin laukata reippaammin. Sitten käveltiin. Kotia päin tullessa hyökkäs jostain pusikosta lauma hyttysiä, jotka hermostutti ruunan :S Aivan järkyttävän äkäisiä ja isoja hyttysiä on kyllä ollut, itsekin sain osani =/ Kotona hoidin ruunan, kävin päästään Liljan irti ja pesin + rasvasin Thalikin kaviot. Hain myös Liljan ulkoa syömästä ja toin talliin käytävälle. Harjasin. Sit karsinaan ja hevosten ruokinta.