klo 5.25 / 7-7.30 Aamuruokinta ja ulos
klo 18-21 Ratsastus / hoito / talliin

1.12.2007 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Muutaman tunnin päästä takaisin tallille, hain Thalikin talliin ja laitoin ratsastusvermeet päälle! Maneesia kohti Merin valmennukseen, taluttaen ja käyntiä ratsastaen. Järkyttävin vaihe oli, kun yhdessä uudessa talossa oli esittely!! Ei muuta, mut kun tien varteen oli tuotu kyltti ja kynttilä xD Voi kaamee, kuin Thalikia pelotti! Ei siinä mitään, ohi vain! Maneesille kun päästiin, huikkasivat et ajat on vähän myöhässä, joten vein Thalikin talliin odotteleen. Meidän ryhmässä oli ruunan lisäks kaks suomentammaa! Ratsastettiin maneesia ympäri kahdeksikolla, ikään kuin kokorataleikkaa koko ajan. Päädyissä piti asettaa sisälle päin heppa ja halkaisijalla suoraan. Siinä sitten havainnollistettiin, et vänkääkö hevonen johonkin yms. Thalik vähän vänkäs oikealle, ei pahasti. Sitten mentiin samaa harjoitusravissa! Yllättävää kyllä, Meri ei moittinut mun istuntaa x) Sanoi, että istun molemmat kyljet suorana ja lantio joustaa hyvin. Jes! Tosin hevosella oli aaaaaika iso askel, ei ollu kaameen helppoa istua! Ravissa olisin tyytynyt vähempäänkin, mutta aina vaan piti vauhtia lisätä! Huomaa, että kun kotona menee huonolla pohjalla ja tottunut ravaileen ja laukkaamaan hiljaa, niin ei enää tajua, et pitäs liikkua reippaammin! Sen jälkeen tuntu, et nyt tarvii heppa raipan avuks, ennenku ruvetaan taas potkimaan turhaan kylkiä, ja hain raipan. Sopivasti alettiinkin sitten kävelemisen jälkeen laukkaamaan isolla ympyrällä! Tulihan reipasta laukkaa, ei mitään pikkuhepan laukkaa ;O) Meri kehuikin, että paljon reippaampaa menoa kuin viimeksi, että hyvä hyvä =O) Valmennuksen jälkeen katsoin hetken seuraavaa ryhmää ja lähdin sitten kotiapäin. Kotimatkalla ruuna keksi ruveta jännittään takaapäin tulevia autoja, sitten tuli erittäin pahaääniset mopo ja traktori ja piti tulla taluttamaan, ruuna kävi niin kuumana. Se varmaan seuraavan ½ kilometriä jyrsi kuolaimia ihan hermostuksissaan. Rauhoittui se onneks sitten. Kävelin kuitenkin loppumatkan, sai itsekin verryttelyä eikä ruvennu paleleen! Kotona laitoin loimen + kaulakappaleen ja vein hepan ulos. Illalla kävin sitten hoitamassa ponskut talliin ja ruokkimassa.

2.12.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko, mahtavat 5 tunnin yöunet takana.. Aivan järkyttävä tuuli, hevosille loimet + kaulakappaleet. -5 astetta pakkasta. Terkkuja vaan Mukrulle, että käytiin sitten se Kaija Koo katsomassa xD Illalla kävin hoitaan hepat talliin ja toteamassa, et tarhasta on heinät loppu. Ei muuta kuin navetalta tuskassaan repimään niille ruokaa yöks ja huomiseks.. Plääh. Ruokinta lähtiessä.

3.12.2007 maanantai Töihin mennessä aamutalli. +1 astetta, mutta taas kova tuuli ja vähän vettä tihkutti, nakkasin ponskuille loimet selkään. Päivällä tuli vähän vettä ja pari kertaa lunta. Illalla tallille, tein ensin hommat ja hoidin hepat talliin. Janne kävi hakemassa tarhaan uuden heinäpaalin. Siinähän se ilta sitten menikin.. >:( Revin pala kerrallaan homeisia heiniä pois, pitkästi yli puoli paalia. Oli niitä komea läjä siinä vieressä, sitä syötäväksi kelpaamatonta :S Pari isoa sylillistä siellä oli homeetonta, ei muuta.. Onneks Jannen veli oli kotona, joten pyysin hakeen sen paalinlopun pois, mitäpä tuota enempää hajoittamaan, kun ei näytä olevan ku pelkkää hometta koko paali. Kyllä tympäs >:( Ei siinä sitten muuta ehtinyt tekemään kuin hevoset ruokkimaan.

4.12.2007 tiistai Aamutalli töihin mennessä, pari astetta pakkasta! Kengittäjä kävi =O) Thalikille laitettiin edelleen normaalihokkikengät taakse, kun ne oli niin hyvät. Eteen tuli 6 hokin kiintohokkikengät ja tilsakumit. Kyllä nyt kelpaa taas ratsastella :D Sitten otettiin Hota! Vähän pelotti, että miten se seisoo, kun sillä on vähän ollut ongelmia sen suhteen. Mutta ruuna olikin tosi nätisti, vuoltiin kaviot eikä tarvinnut yhtään heilua tai muuta! Kiltti poika! Kaviot oli kuin olikin niin hyvät, että ei tarvinnut kenkiä laittaa! Kun en halunnut, koska ruuna on hyvin pysynyt pystyssä ilmankin ja täyteen liikutukseen sitä ei kuitenkaan talvella laiteta. Ei onneks ole aikaa ;O) Naapurin poitsu toi heidän tekemänsä heinäpaalin hevosille, nyt rupes näyttään jo siltä, ettei tarvi hermostuksissaan repiä tukkaa päästä, tai repiä pelihousujaan tms. xD Illalla tekemään tallihommat ja hoitamaan hevoset talliin. Hota ontui vasenta etujalkaa talliin tuodessa :S Laitoin Tensolvetia ja poika karsinaan. Kävin ratsastamassa Thalikilla 45 min maastolenkin. Kaks kertaa sai sellasen "nyt-mä-meen"-sätkyn, mut muuten meni ihan kivasti =O) Kun otsalampun sammutti, niin ei tarvinut niin paljon kytätä ojiakaan, hih! Tallilla heitin fleeceen selkään ja tein vielä loppuja hommia. Otin Hotan naruun ja lähdin sen kans ulos. Eipä ontunutkaan enää! Olisko sitten liukastunut, kun hyppäsivät tarhassa traktoria "pakoon", joka oli naapurin hallilla. Vai olisko vaan sen jälkeen kankottunut, kun seisoi loppuillan heinäpaalilla! Käytiin pieni kävelylenkki tekemässä, koirat oli mukana. Lopuksi ruokinta ja Thalikilta loimi pois.

5.12.2007 keskiviikko Töihin mennessä aamutalli. Iltapäivällä hain Hotalle käytetyt valjaat, rintaremmin ja ohjat =O) Nyt pääsee ajelemaan, kun vain kelit sallii! Illalla venähti vähän iltapäivänokoset pitkäksi ja menin tallille vasta seitsemältä. Siivosin karsinat ja tein muut tallihommat. Rupes tuulemaan kovasti ja lunta pyryttämään. Hain hepat talliin,  laitoin molemmille fleecet päälle, kun olivat vähän kastuneet selästä. Kotia lähtiessä ruokin hepat ja otin loimet pois.

6.12.2007 torstai Itsenäisyyspäivä! Aamutalli ja hommien teko. Kova tuuli ja vettä sataa, hevosille loimet päälle. Koko päivän oli yhtä paska ilma. Illalla kävin vain hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa.

7.12.2007 perjantai Aamutalli ja hommien teko, hevosille loimet päälle. Edelleen on kova tuuli ja vettä sataa =/ Lunta ei enää ole kuin pieni kasa siellä täällä :S Mulla ihana vapaapäivä =O) Illalla kävin hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa. Paska keli :S

8.12.2007 lauantai Aamutalli kuuden jälkeen, hevosille loimet ja pihalle. Räntää/vettä/lunta/vettä sataa. Koko päivä Oulussa. Illalla Joonaksen kans tallille, tein hommat, hoidettiin hevoset talliin. Oli kyllä tooooosi paljon tullut vettä, hevoset (siis loimet) oli niin märkiä kuin olla ja mahtaa! Tosin loimet ei ollu onneks päästäny läpi ;O) Ruokinta.

9.12.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Hevosille loimet, vähän tihuttelee vettä/räntää. Päivällä oli ihan nätti ilma, olis ollut hubaa käydä ajamassa viimein Hotalla! Mutta lähdettiin jo puolenpäivän aikaan kyläilyreissulle ja tultiin vasta illalla takas. Joonaksen kans tallilla, kannettiin vedet ja hoidettiin hevoset talliin ja ruokinta.

10.12.2007 maanantai Aamutalli puoli kuuden aikaan, hepat ulos ilman loimia. Iltapäivällä vähän vettä tihutteli. Lämpöasteet nollan paikkeilla. Alkuillasta vesisade muuttui lumeksi/rännäksi. Illalla tallille, kannoin ensin vedet ja laitoin ruoat turpoamaan. Siivosin karsinat ja hain hepat sisälle. Kuivasin enimpiä vesiä pois ja laitoin molemmille fleeceloimen päälle. Kävin tyhjentään kottikärryt ja otin Thalikin käytävälle. Laitoin ponskun ratsastuskuntoon, ratsastusloimikin päälle, ettei enempää kastu (ja kuivaa mahdollisesti vähän samalla!). Käytiin tekemässä puolen tunnin käyntilenkki. Ruuna oli vähän "sipsuti, sipsuti, kiire, kiire, sipsuti"-tuulella ;O) Käytiin pellolla kääntyyn, mutta se oli yllättäin melko märkä! Tiet taas on jo aikalailla kovettuneita. Thalik on kyllä siitä super, että me mennään välillä yhtä "muovitietä", eikä se pelkää sitä :D Eli se on tavallinen peltotie, mutta sinne on mansikkafarmari levittänyt pelloilta ilmeisesti vanhaa maata, mutta sekana on tosi paljon niitä mustia muoveja, joita mansikkamaalla käytetään. Eli siinä tiellä kävellään välillä pelkkien muovien päällä! Eikä Thalik oo muistaakseni kertaakaan epäillyt, etteikö se niistä yli kävelis =O) Asse, joka mulla oli kauan sitten kesähevosena Sievissä, pelkäs niitä tosi paljon. Lenkin jälkeen laitoin loimen takaisin päälle. Kävin hakemaan iltaheinät hevosille, järjestelin vielä paikkoja ja lopuks ruokin hevoset ja otin loimet pois.

11.12.2007 tiistai Aamutalli töihin mennessä, en loimittanut taaskaan. Nollassa mittari, eikä tietääkseni satanut koko päivänä :D Illalla tallille, kannoin vedet, siivosin karsinat, hain Thalikille puhtaita puruja ja hoidin hepat talliin. Thalikilla kävin ratsastamassa 35 min käyntimaastolenkin, ei tiet anna muuta mahdollisuutta, on niin kovat :S Laitoin lännensatulan ja tavalliset suitset. Meni ihan ok, kotiapäin meinas vähän säheltää. Mulla jäi otsalamppu talliin, meinas olla vähän orpo olo, kun oli niin pimeää! Kyllähän siellä jotenki näki, kun hetken oli pimeässä, mutta silti xD Tallissa hoidin Thalikin karsinaan. Hota fiksuna piehtaroi, ihan niinku olis sen jälkeen tullut kurkkimaan, et kato kuin likainen mä oon ;O) Kävin harjaamassa Hottiksen karsinassa. Hain vielä iltaheinät ja ruokin hevoset.

12.12.2007 keskiviikko Töihin mennessä aamutalli, -5 astetta pakkasta, samat lukemat pysyi iltaan asti! Illalla tallihommien teko, vesin kantaminen yms. Hevosilta loppu ulkoa heinät, tai olivat vissiin polkenut aika paljon maahan, kun vain viikon kesti paali ;O) Kärräsin navetalta kaks jättikokoista lastia kottikärryillä, vein talliin iltaheinät ja loput ulos huomista varten. Kyllä olis elämä helppoa, kun olis yhtä hyvät heinät, kun on tähän asti ollut joka vuosi.. Plääh.. Josko viikonloppuna soittelis naapurin taas tuomaan heiniä. Hain hevoset talliin, harjasin molemmat karsinassa. Tiet on edelleen kovat eikä lunta ole kuin varmaan ½ cm, joten eipä viitsinyt lähteä taas käyntilenkkiä tekemään.. Hotalla olisin kovasti tahtonut käydä pikku kärrylenkin tekemässä, mutta tietenkin on niin liukasta, ettei se onnistu :S Ruokin vielä hepat lähtiessä.

13.12.2007 torstai Aamutalli töihin mennessä, yöllä oli ollut jopa -9 astetta pakkasta, mutta aamulla "enää" -5 astetta. Päivän aikana laski -1 asteeseen. Töiden jälkeen kävin Ylivieskassa hakemassa huuto.netistä huutamani riimun ja kaupassa. Golffin kävin myös katsastamassa, meni kevyesti läpi ilman huomautuksia =O) On se vaan hyvä auto :D Meni aika myöhään ja vasta klo 19 jälkeen kerkesin tallille. Tein ensin tallihommat, kannoin vedet ja hain navetalta heinät jne. Hoidin hepat talliin ja ruokin ne.

14.12.2007 perjantai Töihin mennessä aamutalli, suunnilleen -1 astetta pakkasta koko päivän. Illalla vesien kanto, karsinoiden siivous, heinien haku ym. tallihommat. Hoidin hevoset talliin ja ruokin ne. Eipä oo kelit kummennut, tiet on liukkaat ja kovat =/ Tänään oli taas sellainen päivä, että tekis mieli hakea miljoona lainaa pankista ja ostaa oma talo sekä tehdä kunnon talli, jossa on: valettu lattia, lämmitetty valjashuone, loimille kuivaushuone, vesi tulis talliin ja olis juomakupit, lantala olis vieressä, olis oma kenttä ja maneesi jne. jne. Plääh.

15.12.2007 lauantai Aamutalli ja hepat ulos. Tein ensin kaikki tallihommat, sen jälkeen hain Thalikin takaisin talliin! Ratsastuskamppeet päälle ja lenkille, koiratkin pääsi mukaan. Käytiin tekemässä 40 min maastolenkki, pääasiassa käyntiä, yksi pikkupätkä hölkkää. Ruunalla oli varmaan energiaa vähän kerääntynyt, oli aika ärsyttävä :S Sipsutti ja yritti koko ajan raviin. Tullessa annoin sitten pikkupätkän hölkätä, sen jälkeen se rauhoittuikin kävelemään vähän rennommin :D Lenkin jälkeen takaisin ulos. Illalla kahdeksalta hoitamaan hevoset talliin ja ruokinta.

16.12.2007 sunnuntai Aamutalli, hepat ruokinnan jälkeen ulos ja tein tallihommat. Kauheasti tekis mieli lähteä ajamaan Hotalla, mutta ei näin liukkailla ja kovilla teillä pysty :S Illalla vasta kahdeksan aikaan hoitamaan hepat talliin ja ruokkimaan.

17.12.2007 maanantai Töihin mennessä aamutalli, hepat ulos. -1 astetta pakkasta. Iltapäivällä tallille, otin hepat talliin ja siivosin karsinat. Naapurinpoika toi hevosille heinäpaalin tarhaan, oli hyvä =O) Tein vielä loput tallihommat ja rupesin miettimään, et mikä heppa lähtis lenkille.. Olo oli kuin pikkulapsella jouluaattona ja pakko oli yksi lahja avata ennen aikojaan.. Eli ottaa Hota, hoitaa se, suojata jalat ja laittaa valjaat päälle.. Talutin ruunan pihalle, katsottiin kärryjä ja laitoin Hopsun seinään kiinni. Siinä vaiheessa kun nostin kärryjä pyllyn kohdalle, ruuna veti takapään melko matalaksi. Vähän raukkaa pelotti! Hyvin kuitenkin sai kärryt paikalleen ja remmit kiinni. Sitten oli aika ottaa riimu pois ja lähteä liikkeelle. Tultiin kaks askelta, ja pysähdyttiin. Ja sama uudelleen, ja kyllä pelotti! Ruunaa siis :D Piti kääntyä, mutta aisa painoi ja ruunaa pelotti. Hiljalleen päästiin ympäri ja liikkeelle. Alku oli melkein säpäkkää, mutta ei kuitenkaan. Ruuna otti muutamia äkäisiä askelia ja pysähtyi ja puhalteli. Onhan tuo ollut kaksi vuotta ajamatta! En tiedä sitten, onko edes koppakärryillä ajettu koskaan! Muutaman kerran tuli jo mieleen, et pitäskö vaan ottaa kärryt pois ja viedä ruuna talliin, kyllä se niin paljon jännitti! Mutta kun päästiin peltotielle, niin helpotti! Kävelin ensin vierellä, sitten jättäydyin hieman taaemmas ja lopulta kärryjen viereen. Välillä pysäytin ja taas liikkeelle. Sitten ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta kärryille! Voin kertoa, että ikinä ei ole noin paljoa pelottanut mennä hevosen kyytiin xD Istuin ensin penkin laidalla ja siitä sitten lopulta kunnolla kyytiin. Ja mitäs siinä, tehtiin kiva käyntilenkki ja hevonen toimi hienosti =O) Välillä sitä vähän rupes joku pelottaan, mutta se käveli silti nätisti tietä pitkin ja ohi kun päästiin, unohti koko asian. Käytiin tien perällä pellolla kääntymässä, hyvin kääntyi! Kotimatkakin tuli hienosti! Pari kertaa yritti raviin, mutta en päästänyt. Tie oli hyvä kävellä, ei luistellut eikä liukastellut. Tallilla takaisin otin kärryt pois ja tallissa loput varusteet. Nakkasin loimen selkään, vaikka ei ollut hionnut. Jalkoihin laitoin savea, hieman ruuna nautti :D Sitten Hota karsinaan ja järjestelin vielä kaikki tavarat omille paikoilleen ja seurustelin Thalikin kans. Lopuksi hevosten ruokinta ja Hottikselta loimi pois.

18.12.2007 tiistai Töihin mennessä aamutalli. Illalla tallihommien teko, vesien kanto yms. Hain hepat talliin. Thalikille länkkärivehkeet ja lenkille, koirat pääsi mukaan. Ensi meinasin mennä peltotielle, mut ruunalla oli taas energiaa: tikitikitikitiki käveli nopeaa :D Meinasin, että säästän omia hermoja, ja menen pellolle pyörimään, jos pohja on ok. Olihan se kohtalainen nyt! Tosin koirien päät ei sitä kestänyt, kyllä piti säikytellä ruunaa - okei, kyllä oli Thalikissakin välillä vikaa, kun turhaan säikkyi ;O) Yhdessä kohtaa pystyi jopa ravaamaan, joten vähän ravailtiin! Ihan nätisti juoksi löysilläkin ohjilla, välillä piti herätellä, et hei, älä mitään kiitoravia mene ja hei, se on se sama kuusi, mikä siinä on aina ollut ;O) Lopuks vielä käytiin siinä tiellä. Tuli 40 min lenkki. Tallissa hoidin Thalikin sekä Hotan ja ruokin hevoset.

19.12.2007 keskiviikko Aamutalli töihin mennessä, -1 aste pakkasta, vähän meinaa tuuleskella :S Iltapäivällä +2 astetta. Illalla tallille. Pitkästä aikaa nukuin päikkärit, niin vähän pitkäksihän ne meni xD Mutta eipä olis muutenkaan voinut ratsastaa.. Olihan järkyttävä ilma :S Tosi kova tuuli ja piha ja osa teistä on ihan peilijäässä =/ En meinannu ees päästä kottikärryjen kans tunkiota kohti, kun ei kengät pitänyt yhtään! Tein tallihommat, kannoin vedet yms. Hain hevoset talliin, Thalikia ei hirveästi tuuli haitannut, Hotaa pelotti enemmän. Hoidin hepat ja ruokin.

20.12.2007 torstai Töihin mennessä aamutalli, 4 astetta lämmintä ja ihan järkyttävä tuuli :S Päivällä tuuli onneks heikkeni.. Liukasta on. Illalla tallille, vähän tuuli hellittänyt, mutta rupes sitten vettä tihuttelemaan :S Tein tallihommat, kannoin vedet ja hoidin hevoset talliin. Harjasin molemmat hepat omissa karsinoissaan ja seurustelin niiden kanssa. Tarkoitus oli lähteä ratsastamaan, mutta hupsheijaa, kello teki taas tepposet ja rynni eteenpäin ;O) Ruokin vain hevoset.

21.12.2007 perjantai Aamutalli töihin mennessä, muutama aste lämmintä. Nurmikko on vihreä ja maa sula, niinku Jouluna yleensäkin.. =/ Meillä olis ollut Thalikin kans tänään Annikan valmennus, mutta mulla oli koko päivän huono olo, ei paljon voinut syödä mitään :S Toivottavasti nyt pysyis terveenä.. Illalla tekemässä tallihommat ja hoitamassa hevoset talliin. Vieläkin huono olo :S Ruokin vielä lähtiessä pollet.

22.12.2007 lauantai Aamulla ruokkimassa ja hoitamassa hevoset ulos. -4 astetta pakkasta. Ei onneks ollut huono olo enää! Siivosin karsinat. Kiitos taas Hoitola Susaniin hieronnasta =O) Illalla tekemässä loput tallihommat ja hoitamassa hevoset talliin. Vähän oli huono olo, mutta josko se tästä ei pahenis enää.. Ruokinta vielä. Oli jopa -8 astetta pakkasta!!

23.12.2007 sunnuntai Aamutalli, ruokinta ja tallihommien teko. -5 astetta pakkasta. Laitoin joulukoristeita, vielä kun keksis, mistä hakis havuja hevosille järsittäväks :D Illalla tulin suoraan tallin naapurista hoitaan hepat talliin! Hevoset ei meinannu tuntea, katsoivat päät pystyssä ihmeissään, että kuka käveli naapurin pihalta tarhaa kohti xD Ruokin hepat. Naapurin isäntä lupas hevosille joulukuusen tarhaan :D

24.12.2007 maanantai JOULUAATTO! Aamutalli ja hommien teko, laitoin vedet ja heinätkin talliin valmiiksi, kun aina menee aattoiltana niin myöhään ;O) Tuulee tosi ilkeästi, hepoille loimet päälle. Hain havuja hevosten karsinaverkkoihin! Illalla ajeltiin suoraan Toholammilta joskus klo 21 aikaan ottamaan hevoset talliin ja ruokkimaan. Hota puhisi ja puhkui, kun ihmetteli havuja :D Porkkanoita ja omenoita on tänään hepat syöny jouluaterialla ;O)

25.12.2007 tiistai Aamutalli ja kaikki hommat taas valmiiksi asti. Taas tuulee ja sadettakin on luvattu, hevosille loimet päälle. Päivällä kävi jopa +4 asteessa lämpötila, illaksi vähän pakastui. Naapurin isäntä toi sen lupaamansa joulukuusen hevosten tarhaan :D Koko päivä oltiin taas vierailulla. Illalla seitsemän aikaan tallille hoitamaan hevoset sisälle ja ruokkimaan.

26.12.2007 keskiviikko Aamutalli ja hommien teko. Juuri ja juuri pakkasen puolella lämpötila. Hirveä tuuli taas, hevosille loimet :S Thalikin kun vein ulos, tuli ensimmäiset räntäpisarat. Hotaa kun vein ja avasin tallinoven, tulikin melkein rakeina! Hottis-raukka ei meinannut ulos tohtia tulla, kun hirveällä ropinalla tuli valkoisia palloja :D Muuttui kyllä sitten sellaisiksi lumihiutaleiksi ne. Eilinen musta ympäristö muuttui sitten tänään taas valkeaksi =O) Pitihän sen iltaa kohden sitten muuttua rännäksi ja vedeksi, sen sateen.. Illalla puoli yhdeksän aikaan hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa.

27.12.2007 torstai Aah, vapaapäivä =O) Aamutalli, olihan mahtavan liukas tie.. Pienempi tie tallille, 2 kilometriä, piti ajella kakkosvaihteella, eipä tohtinut kovempaa ees yrittää :S Pliis, hiekotusta sinne!! Hevosille taas loimet päälle, kauhea tuuli ja vesisadettakin piti tulla koko päivän.. Hain samalla ulkoa hevosille iltaheinät kottikärryillä. Hota kävi vähän väliä napsimassa siitä, kun ei viitsinyt maasta syödä ;O) Lopulta sanoin vähän äänekkäämmin sille, että nyt riittää! Ruuna lähti pukkilaukkaa xD Voi raukat, näkee et mieli tekis juosta ja reuhata! Nyt ei onneks huonoimmasta päästä tarhan pohja ole, ei ainakaan hevosten mielestä - vähän piti pukkilaukkaa mennä ja puhista ja hypätä! Taitaa joutua kaivella toppaloimetkin esille, kun tiistaille on luvattu -19 astetta pakkasta :O Eihän meidän ponit tarkene, ku on tottuneet näihin nollakeleihin xD Tein tallihommat. Illalla lähdin tallille sillä asenteella, että tänään saa Thalik liikuntaa. Ja mitä hulluja, tallille kun pääsin, totesin, ettei varmaan maksa vaivaa.. Aivan järkyttävä tuuli ja säkkipimeää. Eli ei kannata lähteä ratsastamaan eikä juoksutuskaan ole fiksua, kun ei itse näe yhtään mitään. Voi vitja >:( Kannoin vedet talliin ja hain hevoset sisälle. Ei sitten satanut koko päivänä, mutta saipa loimet sitten kunnon tuuletuksen ulkona, heh heh! Vaikka Hottis aamulla pomppi ja loikki tarhassa, niin jalat oli tosi hyvät! Jännä, että mitä enemmän se reuhaa ulkona, sitä kuivemmat sen jalat on =O) Parempi niin päin! Hevosilla oli kauneudenhoitopäivä, siistin niskasiilet ja hännät. Hotan häntä ylettikin jo aivan kavionrajaan asti ;O) En kyllä lyhentänyt sitä kuin varmaan 3-4 cm :D Thalikin harjan menin läpi Vetrolin Shinen kanssa, kun se pukkaa menemään sumppuun näin kosteilla ilmoilla. Sain vielä tallitalikon pään hajalle, monta vuotta se kyllä kestikin! Lopuksi vielä ruokin hevoset.

28.12.2007 perjantai Hui, kun oli vaikea herätä tänään ylös.. Vaikka ei se klo 4.45 koskaan tunnu mukavalta herätysajalta, mutta tänään pienen loman jälkeen vielä vähemmän :S Töihin mennessä hepsujen aamuruokinta ja loimitus + pihalle. Vettä satoi iltapäivään asti ja tuuleskeli taas kovaa. Töiden jälkeen hain Racing Progress -säkin Hotskulle ja uuden tallitalikon pään. Kaupalta vielä leipiä hepsuille paljon! Illalla tallille. Vaihdoin ensin tallitalikon pään ja tein kaikki hommat. Hain hepat talliin, otin loimet pois ja harjasin ponskut. Mieli olis tehnyt ratsastamaan, mutta ei kai se yks päivä tässä enää mitään tee.. Tuulee ja on pimeää, tietkin on taas ihan kovia ja liukkaita. On ollut kyllä tosi huono liikutuskeli melkeen koko talven ajan :S Tyhjensin leivät pusseista kuivettumaan. Ruokin hevoset.

29.12.2007 lauantai Aamutalli, ruokinta ja hevoset ulos. Tein tallihommat. Hotan harmiksi hain Thalikin ja lähdin ratsastamaan sillä! Käytiin tekemässä 40 min lenkki, pellolla suurin osa, lopuks vähän tiellä. Thalik oli juuri sellainen kuin odotinkin pitkän tauon jälkeen - aika ärsyttävä ;O)) Eli oli vähän tättärää ja sätky. Ei kuitenkaan paha, ihan normaali, heh heh! Voi vaan kuvitella, kuin paljon jätkällä on purkamatonta energiaa :S Kun ei ole voinut ratsastaa eikä lenkilläkään paljon kävelyä ihmeempää voi tehdä =/ Pellolla oli kolme reunaa hyviä, pystyi ravaamaankin =O) Hiekkatie taas oli niin kova, ettei voinut kuin kävellä. Lenkin jälkeen otin varusteet pois, harjasin ja totesin, ettei se mitään loimea tarvitse ja vein ulos. Olis saanut taas olla kamera mukana, kyllä sitä pojat oli niin kovin hempeitä :D Joskus iltapäivällä oli ruvennut satamaan vettä :S Ihan tyhmää. Illalla tallille, hain ensin hevoset talliin, kuivasin enimmät vedet pois ja laitoin loimet päälle. Laitoin iltaruoat turpoamaan ja hain heiniä. Lopuks ruokin hepat ja otin loimet pois.

30.12.2007 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Loimet hevosille, sataa räntää.. Iltapäivällä kahden aikaan tallille. Otin hevoset sisälle ja loimet pois. Ensin Thalik ratsastuskuntoon ja lenkille! Tehtiin 40 min lenkki tiellä. Vesi- ja räntäsade tehnyt tehtävänsä ja hiekkatie oli sulanut =O) Joten pystyi ravaamaan ja laukkaamaankin :D Tosin laukkaaminen oli sellaista, et joo, soo, ihan varovasti, ihan hiljaa, soo soo xD Ei tohtinut paljoa vauhtia antaa, ettei ruuna innostunu liikaa ;O) Nyt oli turha säpsyily pois, mutta energiaa oli hepalla paljon. Kävellä ei olis paljoa malttanut. Mutta parempi nyt jo, mitä eilen :D Kyllä se siitä taas helpottaa, kun pääsee liikuttelemaan. Lenkin jälkeen loimi päälle, oli inhottava räntäsade kokoajan :S Naapurinpoika toi uuden heinäpaalin tarhaan =O) Sitten oli Hotskun vuoro! Suojat jalkoihin, valjaat päälle ja kärryt perään! Nyt lähtö oli helpompi, vaikkakin räntäsade ja pieni tuuli vähän aiheutti hauskuuksia! No ei Hota onneks pelännyt, vähän tuijotteli epävarmana pelottavia juttuja! Peltotielle taas kun päästiin, niin ei tarvinnut pelätä =O) Melko pian hyppäsin kärryille kyytiin! Nätisti meni ja malttoi kävellä =O) Tullessa annoin tulla pätkän raviakin, kylläpäs jätkä tykkäs! Paljoa ei tohtinut, ettei tule kipeäksi. Hirveän hyvin antoi ravin takaisin käynnille, ei ainakaan vielä malta kovasuiselta tms.! Yhtä pyöröpaalisäkkiläjää tuijotteli tullessa, mutta taas kun puhui, niin uskoi heti, ettei ole pelottavaa! Fiksu hevonen, lopettaa heti pelkäämisen kun juttelee! 30 min meni. Lenkin jälkeen Hotallekin loimi päälle ja savet vielä jalkoihin. Hain heiniä järsittäväksi ja lähdin kotia potemaan päänsärkyä :S Illalla kävin hoitamassa hevoset, otin loimet pois ja annoin iltaruoat. Järjestelin vielä lenkin jäljiltä olleet tavarat paikoilleen xD

31.12.2007 maanantai Vapaata, jee :D Aamulla ruokkimassa hevoset ja laittamassa ulos. Siivosin karsinat ja tein kaikki hommat valmiiksi, hevosille laitoin karsinoihin valtavat läjät heinää. Hepsut jouduin laittaan jo päivällä sisälle, sillä meillä oli serkun häät Kalajoella =O)