| klo 5.25 / 7-7.30 | Aamuruokinta ja ulos |
| klo 18-21 | Ratsastus / hoito / talliin |
1.11.2008 lauantai Aamutalli,
hepat pihalle. Vähän jätkät oli villissään lumesta, piti juosta ja leikkiä, jopa
Thalik innostui pitkästä aikaa
leikkimään ja hyppi pystyyn Hotaa vasten ;D Kävin siivoamassa karsinat ja
laittamassa heinät valmiiksi. Vein vielä hevosille laitumelle heiniä.
Hikipäässään sai taas kottikärryjä puskea lumihangessa, hip hei.. Hommien
jälkeen lähdin kotia. Onneks tiet oli aurattu, niin pääsi liikkumaan! Kotona
kävin siirtämässä oman auton pihasta autotalliin, olipa vaikea saada liikkeelle
ja suoraan kulkemaan se kesärenkaat alla x) Iltapäivällä lähdettiin Jannen kans
takas tallille. Hain Thalikia sisälle, mutta käännyin hallilta takaisin ja otin
myös Hotan mukaan! Jätkä ihan hädissään hörisi, kun tultiinkin hakemaan sekin <3
Ei uskaltanut jättää hyppäämään sitä, kun laidunkin on sellaisessa paikassa,
ettei näe, jos jätkä tulee vaikka aidasta läpi. Kävin ratsastamassa Thalikilla
melkein tunnin lenkin. Ensin pellolla kierrettiin varovasti, ei pohjassa silleen
vikaa ole, mutta tierasi kovasti. Laukkaa otin vain pitkillä sivuilla. Kävin
vielä peltotiellä ja otettiin pitkät loppukäynnit. Välillä meinas poikaa
pelottaa, kun puista putosi lunta maahan, mutta pysyi se onneksi käsissä! Lenkin
jälkeen nakkasin loimen selkään ja vein hepat takaisin ulos. Siivosin Hotan
karsinasta kakat. Janne vaihtoi traileriin talvirenkaat alle, mutta saa nähdä,
miten sen kanssa tohtii talvella liikkua :S Yhden auton kun on vetänyt
sohliskossa lunastuskuntoon, niin ei hirveästi itseä huvita trailerin kanssa
liukkaalla / lumimössössä liikkua =/ Samoin maneesin piha on hankala, isäntäkin
epäili, ettei meidän yhdistelmää sieltä helpolla talvella pois saa x) Kävin
sisällä hörppimässä kuumaa kaakaota ja vähän aikaa telkkaria katsomassa.
Lähdettiin vähän normia aiemmin kotia, kävin hoitamassa hevoset talliin. Annoin
niille iiiiisot heinäkasat, kun joutuivat niin aikaisin sisälle ;O)
2.11.2008 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Mulla jäi tänään valmennus väliin =O( Olisin joutunut kävelemään maneesille, mutta just loppuneen antibioottikuurin ja sairastelun jälkeen totesin, ettei mitään järkeä lähteä 3 tunniksi reippailemaan. Kävin katsomassa yhden Merin tunnin ja yhtä Annikan tuntia. Illalla hoitamassa hevoset talliin ja ruokkimassa. Jannen kans vietiin uus heinäpaali laitsalle!
3.11.2008 maanantai Aamutalli töihin mennessä, poutapäivä =O) Pojat käveli suoraan heinäpaalille, ei päässy Thalikkikaan piehtaroimaan ;D Illalla tallille, hain heti hevoset sisälle. Thalik ratsastuskuntoon ja kävin ratsastamassa 35 min pellolla. Uran kohdalta ei ollut kovin hyvä, mutta keskeltä "kenttää" oli ihan ok. Ratsastin lähinnä kaikissa askellajeissa ja molempiin suuntiin hevosen läpi, että meni kunnolla. Eikä siinä kauhean paljon tarvinnutkaan tehdä! Ainoastaan ehkä vasempaan suuntaan laukatessa jätkällä olis ollu kiire, et sitä joutu vähän työstämään enemmän. Isoja ympyröitä lähinnä mentiin. Muuten ihan ok, ei valittamista. Loppuverkkojen jälkeen takas talliin, varusteet pois ja viltti selkään. Siivosin sen karsinan. Sitten heinät ja polle perään! Kävin välillä kantamassa vettä talliin ja laittamassa iltapuurot turpoamaan. Nyt joutuukin kantamaan taas talon sisältä vedet, kun on pakkasta. Sitten Hota käytävälle, karsinan siivous ja Hotan perusteellinen harjaus. Vetrolin Shinen kans jouhet läpi ;D Sitten jätkä karsinaan myöskin ja kottikärryjen tyhjentämisen ja loppujen hommien jälkeen ruokinta.
4.11.2008 tiistai Aamutalli
töihin mennessä. Olipas jotenki liukasta talutella poltsuja laitsalle :S Onneks
laitumella on lunta, ilman että olis lanattu sitä, niin ei ole niin liukas!
Kävin lääkärissä aamupäivällä, kun tuo poskiontelotulehdus-olo ei hellitä,
vaikka antibioottikuurikin loppui. Laittoi labraan allergiatesteihin, reilu
viikko menee, että saa tulokset. Illalla tallille, hirveän kova tuuli :S Oli
oikeen v*tutus, kun oli pimeää, kylmää ja tiet kovia. Ei todellakaan
kiinnostanut lähteä ratsastamaan tuon tuulen takia >:( Tein vain tallihommat ja
hoidin hevoset sisälle. Kotia lähtiessä ruokinta.
5.11.2008 keskiviikko Aamutalli töihin mennessä. Tosi paljon tuuli vielä
aamusta. Tulin jo neljän jälkeen tallille, siivosin ens toisen karsinan, kävin
välillä syömässä ja hain hepat talliin. Thalikilla ratsastamassa 35 min lenkki.
Kiertelin ens ratsastuspellolla, mutta ei se pohja niin hyvä ollut hevosen
mielestä mitä mun mielestä. Kävin vielä tiellä tekemässä loppukäynnit. Olisko
ollu vähän jäykkä poni, kun oli niin tuulinen päivä =/ Loimi päälle ja
karsinaan. Siivosin Hotan karsinan ja harjasin sen. Tein loputkin hommat,
kannoin vettä yms. Lopuksi vielä ruokinta ja Haliponilta loimi pois. Piti ehtiä
mummojumppaan seitsemäksi ;D
6.11.2008 torstai Aamutalli töihin mennessä, oli -7 astetta pakkasta!
Koko päivänä ei laskenut kuin -2 asteeseen, että vilpoinen päivä oli! Tuntui
tosi kylmälle, kun ei ole tottunut ;O) Illalla oli tositosi väsy, piti ottaa
päiväunet, joten meni pimeälle, ennenku ehti tallille.
Siivosin ensin karsinat
ja tein tallihommat. Hota-ryökäle oli kakkinut vesisaaviin!! Ensimmäistä kertaa,
mutta hyvin oli tähdätty, kun ohi ei ollu mennyt mitään ;O) Hain hepat talliin
ja hoidin ne. Kotia lähtiessä vielä ruokinta.
7.11.2008 perjantai Aamutalli töihin mennessä. Olipas taas pimeää, kun
puoli kuuden aikaan hevosia vei ulos! Aina itseä hirvittää, etteivät lähde
aitoja päin kävelemään :S Iltapäivällä jo neljältä tallille. Hain ensin hevoset
talliin ja laitoin Thalikin ratsastuskuntoon. Kävin tekemässä 35 min
ratsastuslenkin. Ensin mentiin pellolla, mun mielestä se pohja edelleen olis
ihan ok, mut Thalikin mielestä ei? Jätkällä olis ollu vähän energiaa, vasen
laukka meni viel ihan ok, mutta oikeassa se meni vain pää pystyssä ja tikitti xD
Käytiin ravailemassa ja kävelemässä vielä tiellä. Lenkin jälkeen viltti päälle
ja pikapikavauhtia karsinan siivous. Ruuna karsinaan ja samanlaisella vauhdilla
Hottiksen karsinan siivous. Sitten vilkaisu kelloon, ja hevosten ruokinta.
Kottikärryjen tyhjennyksen jätin suosiolla huomisaamulle ;D Piti vauhdilla
lähteä kotia vaatteita vaihtamaan, että ehti Ylivieskaan kuudeksi työkaverille
kynttiläkutsuille! Ja kerkesin :D
8.11.2008 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Kuten kuvasta näkyy, niin lumi on sulanut jo melko pitkästi pois =/ Päivällä satoi vähän vettä, räntää, mitä lie. Illalla oli tosi liukkaat tiet, olisko jotain jäistä tihkua tullut. Janne tuli hakeen mut tallille, enhän minä viittiny omalla autolla kesärenkailla lähteä hurvaileen! Olikin jo tosi pimeä, eli ei kiinnostanut yhtään lähteä ratsastaan :S Hain hepat talliin ja kuivasin ja loimitin ne. Kotia lähtiessä sitten takit pois poneilta ja ruokinta.
9.11.2008 sunnuntai Aamutalli tallille. Ensimmäisenä Thalikin harjaus ja ratsastusvermeet päälle. Mulla oli vaan tuulipuvunhousut, kun en ollut menossa alunperin edes ratsastamaan, mutta laitoin sitten lännensatulan, josko pysyis kyytillä ;D Käytiinkin tekemässä sitten puolen tunnin käyntilenkki, yksi pätkä ravattiin. Koirat oli mukana, hieman nekin oli rapaisia..! Thalik mennessä jaksoi kyllä kävellä, mutta tullessa se olis halunnut ravata, oli aika levotonta kävelemistä! Lenkin jälkeen loimi päälle ja heppa ulos. Pitkästä aikaa vein hepat erikseen ulos! Hota jäi hirveästi huutamaan talliin, huusi niin kauan että tulin takaisin ;D Hottis käytävälle, harjaus ja loimitus. Tälle päivää luvattu sadetta, ja on kaikenlaista isäinpäiväjuhlimista, niin parempi loimittaa! Ja satoihan se, iltaan asti =/ Heti niinku syksyllä.. Vaikka pitikö se olla jo talvi?! Illalla suoraan iskältä tallille, Janne vei mut laitumelle ja odotti auton kanssa, et näin hepat tuoda pihaan ;D Otin loimet pois, jätin toisen talliin "kuivumaan" (voi kun kuivuiskin) ja toisen vein sisälle. Ruokinta.
10.11.2008 maanantai Töihin mennessä aamutalli. Järkky tuuli, tuntu et hevosetki lähtee lentoon! Ei ainakaan tuolla kelillä tarvi ratsastaa.. Illalla tallihommien teko ja hevosten haku talliin. Voi mahdoton, kuinka rapaisia ne oli jaloista!! Ei muuta kuin Thalik tallin eteen kiinni, Hota karsinoiden eteen ja sisältä hakemaan vettä. Jalkojen pesut ja hevosten harjaus. Kun oli hommat tehty ja hepat puhtaita, niin kello oli niin paljon, ettei enää kerinnyt ratsastamaan =/ Joten vain hevosten ruokinta kotia lähtiessä.
11.11.2008 tiistai Töihin
mennessä aamutalli. Hevosten harjaus ja loimitus, kun oli luvattu taas
vesisadetta. Ei sitä sitten kuitenkaan ehkä tullut. Illalla tallille. Siivosin
ens karsinat ja tein muut hommat. Hain pollet sisälle, otin loimet pois, pesin
jalat ja harjasin. Thalikille ratsastuskamppeet ja liikenteeseen. Kävin
tekemässä 40 min lenkin, ensin pellolla vääntämistä ja loppuravit ja - käynnit
tiellä. Hevonen ei kyllä ollut kivoimmillaan, keksi kaikkea vänkäämistä, kun oli
jännää, kun oli niin hämärää ;D Vasemmassa laukassa ei meinannu millään taas
myödätä, se on aina vaikeampi, tuntuu että se puree vaan kiinni siltä puolelta.
Valmentajan kanssakin tuota monesti tutkittu, se puoli suusta toimii ihan hyvin,
yleensä kuolanerityskin on sillä puolella parempaa, mutta se vaan ottaa kiinni
sieltä puolen. Oikeassa laukassa sai aika nopeaa ratsastettua läpi, jahka sai
hevosen ens liikkumaan x) Se tikitti ja hyppi paikallaan ja otti mitä
ihmeellisempiä seka-askeleita ;D Jahka ruunan sai lopettamaan hätäilemisen,
laukkaamaan, niin loppu olikin helppoa. Sitten vielä sitkeästi vasenta
yrittämään, kyllä se hiljalleen antoi periksi. Loppuverkat ja talliin. Huomenna
on varmasti taas jo helpompi ratsastettava ;O) Pitäis vaan mennä maneesille, kun
on vielä sulat tiet, että tohtii itsekin traileria vetää. Lopuks heppojen
ruokinta.
12.11.2008 keskiviikko Aamutalli töihin mennessä. Vähän kuutamo
pilkisteli onneksi pilvien välistä, niin ei ollut ihan säkkipimeää! Ajoin töistä
suoraan kotia, vaihdoin oman auton ja kävin hakeen siihen talvirenkaat! Nyt voi
talvi tulla oikeasti ;O) Renkaiden vaihdosta ajoin kotia, söin äkkiä ja sitten
taas tallille. Siivosin karsinat ja tein muut tallihommat. Kello oli tietenkin
jo sen verran, ettei puhettakaan, että olis ehtinyt lenkitellä hevosia - kun on
se mummojumppakin! Hain hepat talliin ja vein vielä laitumelle vähän heinää. Ens
kerralla laitetaan lehmien rehupaaliteline, kun ne heinät pitää aina polkea
maahan, seistä päällä ja jopa pissata/kakkia sinne x) Laiskat, kun eivät viitsi
siirtyä kauemmas ;D Heppojen ruokinta vielä lopuksi. Illalla kerkesin vielä
ilmoittaa Hotan heppamätsäriin.
13.11.2008 torstai Aamutalli töihin mennessä. Ei pitänyt sataa vettä,
mutta niinpä se vaan tihutteli. Sinänsä hyvä, kun oli vähän kahden vaiheilla,
että mahtaako se iltapäivällä ruveta satamaan vai ei. Tuulikin oli taas yltynyt,
joten ei muuta kuin hevosia harjaamaan ja ohuet sadeloimet päälle. Töistä ajoin
suoraan Ylivieskaan hierojalle, olis siellä ollut Citymarketin avajaisetkin,
mutta ei sinne tungokseen viitsinyt mennä. Sain vähän ennen neljää viestin
Jannen veljeltä, että toinen hevonen on mennyt lehmien aitauksen puolelle.
Käskin laittaa porttilangat sinnekin kiinni, ettei lähde kauemmas enää.
Kerettiin sitten joskus puoli kuuden aikaan tallille. Janne tuli auton kans
laitumelle näyttämään valoa. Thalikin ryökälehän siellä oli lehmien puolelle,
jäistä heinää vetämässä >:( Kävin siirtämässä sen takaisin omalle puolelle ja
korjasin autonvaloissa langat takaisin tolppiin. Mitään ei ollut poikki, langat
oli vain maassa. Vein hevoset talliin, otin loimet pois. Koko päivän tihutti
vettä, illalla vähän räntää, mutta loppui sitten. Siivosin karsinat ja hoidin
hevoset. Thalik oli ihan täynnä, se vain seisoi. Säikähdin, ettei ähkyä tee. Ei
auttanut kuin ottaa ruuna narun päähän, koirat mukaan ja käytiin puoli tuntia
kävelemässä. Tulihan sieltä kakka! *helpottavaa :D* Vein ruunan talliin ja
lähdin laittamaan sähköjä niin, että se kiertää vain hevosten aitauksen, ei koko
lehmäaitausta. Tosin mahtaako tuo toimia edes =/ Vein vielä heiniä laitsalle.
Viikonloppuna varmaan siirretäänkin hevoset pihapiiriin, Janne on jo puutolpat
laittanut paikoilleen. Lopuksi vielä hevosten ruokinta.
14.11.2008 perjantai Aamutalli töihin mennessä, -8 astetta pakkasta!!
Illalla tallille, ajettiin varsin laitumen kautta ja yllätys, yllätys, Hota oli
omalla puolella, Thalik lehmien puolella.. Kävin hakeen Hotan ensin sisälle,
tulkoot Thalik ensin ite takas hevosten puolelle x) Ja tottahan se oli tullut,
kun menin sitä hakemaan! Siivosin karsinat ja hoidin hevoset. Kotia lähtiessä
kävin ruokkimassa hevoset.
15.11.2008 lauantai Aamutalli, siivosin karsinat. Meillä olis ollu tänään Hotan kanssa mätsäri Ylivieskassa, mutta sen verran liukasta ja sohjoista on tiellä, ettei uskalla lähteä trailerin kanssa =O( Kun jo auton kanssa tuntu välillä turhan liposelta :S Hevoset sai jäädä aamulla sisälle odottamaan talvilaitumen valmistumista ;O) Aamupäivällä kävin katsomassa yhtä suokkivarsaa, hieno ja fiksun oloinen oripoika =O) Ja läsipäinen, nam! Ratsastin myös emätammalla, hieman siitä on kauan, kun olen viimeksi suomenhevosen selässä istunut! Harmi, että kenttä oli sen verran jäinen, ettei voinut kuin kävellä ja hieman kokeilla ravia. Sitten ajelin kotia, Janne olikin jo laittanut osan aitauksesta valmiiksi, vedettiin loputkin langat ja haettiin rehuteline + heinäpaali. Jätkät on niin kovia levittään ja polkeen heinää peltoon, et laitetaan sitten teline! Kun oli kaikki valmiina, kävin hakeen hepat pihalle. Hotan innostamana vedettiin hirmuista rallia x) Pari pätkää sain kameralla kuvattua, videot löytyy marraskuun kuvista! Haettiin vielä paimenpoika ja akku ja jätettiin ponskut syömään. Kävin siivoamassa vielä Hotan karsinasta aamupäivän aikana tulleet kakulit. Kun tulin kotia, rupes lunta/räntää satamaan taas. Illalla hevosten hoito talliin, harjaus ja ruokinta.
16.11.2008 sunnuntai Aamutalli ja hommien teko. Illalla tallille. Oli inhottavan kylmä tuuli, totesin saman tien, että ehei, mua ei selkään saa :S Hoidin vain hevoset talliin ja ruokin ne.
17.11.2008 maanantai Aamutalli töihin mennessä, pollet pihalle. Olipa kiva viedä ne lähemmäs laitsalle, ei tarvinut kävelyttää navetalle asti! Pakkaspäivä. Lunta rupes satelemaan, tosin ilalla pakkanenkin hiljalleen katosi.. Illalla ensin tallihommien teko, sitten hevoset sisälle. Janne toi talliin uuden heinäpaalin. Thalikin laitoin ratsastuskuntoon ja koristelin heijastimilla ;O) Kävin ratsastamassa 40 min maastokäyntilenkin. Oli niin kovat tiet, ettei kovempaa viitsinyt mennä. Thalik tosin oli vähän eri mieltä, mennessä se vähän kiemurteli, kun olis halunnut kääntyä takaisin kotiinpäin. Tullessa taas yritti pidentää askelta vaivihkaa, että jos kuitenkin olis juostu! Saati kuin jännittäviä tummia puskia pimeässä näkyi ;O) Onneks oli edes vähän lunta, ettei säkkipimeässä tarvinut mennä =O) Lenkin jälkeen nakkasin fleeceen päälle ja annoin hevosille iltaheinät. Pupulle lisää heinää pesämökkiin. Ruokin vielä loppujen tallihommien jälkeen hepat.
18.11.2008 tiistai Aamutalli töihin mennessä. Iltapäivällä rupes tihuttaan vettä =O( Nyt on taas pimeää - ja liukasta :S Ei tasan huvittanut lähteä ratsastamaan, hirveä tuuli ja vettä sataa >:( Hoidin hevoset talliin, kuivasin ne ja loimitin illaksi. Kotia lähtiessä sitten takit pois päältä ja ruokinta.
19.11.2008 keskiviikko Töihin mennessä aamutalli. Lunta satoi, mutta en voinut olla varma, muuttuuko se vedeksi, niin laitoin ohuet sadeloimet päälle. Kyllä se sitten onneksi ihan lumena pysyi =O) Illalla hommien teko ja hevosten hoito talliin. Sitten olikin jo kiire taas mummojumppaan!
20.11.2008 torstai Aamutalli töihin mennessä, -9 astetta pakkasta! Illalla ensin tallihommien teko. Mua paleli x) Ei sitten tarennut lähteä ratsastamaan, oli kyllä pimeääkin kun lunta on niin vähän. Hoidin hevoset ja ruokin.
21.11.2008 perjantai Aamutalli töihin mennessä, -7 astetta pakkasta. Illalla tallille, siivosin ensin karsinat ja hain sitten hevoset sisälle. Laitoin Thalikin ratsastusvalmiiksi, heitin vielä ratsastusloimenkin päälle ja lähdin lenkille. Käytiin tekemässä 35 min maastolenkki, käyntiä ja ravia. Joku siinä vaan mättää, joko ruunaa ei huvita liikkua tai sitten se on jumissa tai ei vaan osaa vielä hokkien kanssa liikkua?! Yhdestä vakiristeyksestä se meinas väkisin kääntyä, sain kuitenkin suostumaan sen pian samaan suuntaan ;D Ravissa jätkä tökötti ihan miten sattuu. Ei oikeen hajua, et oliko sillä niin energiaa vai jännittikö sitä pimeä maasto, että siitä ei tienny, et meneekö se jogia vai peitsiä vai mitä ;D Ärsyttävää! Olis aivan pakko päästä maneesille sen kanssa, et näkis kunnon pohjalla, et mikä sitä nyt häikkää. Tallissa kokeilin kädellä selkää ja lihaksia, ei se mistään arka ole kuitenkaan. No, josko se vaan olis niin jännityksissä, kun on pimeää.. Loimi päälle ja loppujen tallihommien teko. Kotia lähtiessä loimi pois ja heppojen ruokinta.
22.11.2008 lauantai Aamutalli ja hommien teko, -5 astetta pakkasta. Kävin lähemmin katsoon rehutelinettä, onpa ihanaa, kun heinät kestää nyt pidempään, kun niitä ei voi talloa maahan ja kakata päälle ;O) Mulla oli päivällä PartyLite-kutsut, terveisiä vaan kävijöille ;O) Ja Merjalle terkut, että tässä tulee nyt päivityksiä, hih x) Illalla alkoi kauhea lumimyräkkä. Hain hevoset sisälle, harjasin lumet pois selästä ja hoidin ne talliin. Kotia lähtiessä ruokinta.
23.11.2008 sunnuntai
Aamutalli tallille, -9 astetta pakkasta. Ensin Thalik käytävälle ja karsinan
siivous. Sen jälkeen laitoin ruunan ratsastuskuntoon. Pihalla jätkä oli jo ihan
säpäkkänä, kun tallin ulkovalo heijasti naapurin viljasiilon kylkeen.. Kiipesin
selkään, silloin alkoi ekaa kertaa kunnon temppuilu. Jos yritin kääntää tai
pysäyttää, alkoi pystyynhyppiminen. Muutaman kerran ruuna vei mut tarhan
portille! Meinas vissiin, et aamulla mennään syömään, ei lenkille. Lopulta tulin
alas ja talutin pollen tielle ja kiipesin taas selkään. Ei ongelmaa. Kävin
tekemässä 40 min lenkin, tiet taas liian kovat juosta =/ Yhdellä pellolla kävin,
se oli sovelias ravaamiseen. Pitkä sivu ravailtiin, pellon päässä rupes ruuna
tuntuun siltä, että kohta lähtee ;D Pitikin ottaa käyntiin ja rauhoitella.
Ressukalla varmaan pikkasen purkamatonta energiaa, kun on niin kovat tiet, ettei
oo päässy paljo muuta ku käveleen :S Kotiapäin kokeilin, kestääkö se työntekoa,
tehtiin väistöjä, avoja, pysähdyksiä, peruutusta. Hyvin meni, ei tapellut
vastaan! Kotona vuorellinen ulkoloimi päälle ja hevoset pihalle. Tein vielä
loput tallihommat. Illalla tallille, kova lumimyräkkä alkanut. Hevoset sisälle,
harjasin lumet päältä ja annoin iltaheinät. Kotia lähtiessä iltapuurot vielä.
24.11.2008 maanantai Aamutalli töihin mennessä. Lunta oli enemmän ja
vähemmän paksusti teillä ja joka paikassa.. Golffin keula puskee makeasti
lumessa, kun on 80 mm:n madallus.. Onneksi ei jääty jumiin mihinkään! Hepat
pihalle. Päivän aikana tuli vähän lunta. Töiden jälkeen söin äkkiä, vaihdoin
vaatteet ja olin ennen neljää tallilla. Josko ehtis ratsastaa ennen pimeää..
Hämäräähän se oli jo, mut parempi sekin kuin ihan pimeä! Hepat talliin, Thalikin
varustus. Nyt se seisoi tosi nätisti pihalla ja lähti liikkeelle ;O) Tuli vain
puolen tunnin lenkki, olis pitänyt ottaa kaviokoukku mukaan :S Hirveät tierat
tuli, siinä ja siinä, että pystyssä pysyttiin =/ Yritin varovasti ravauttaa tien
laidassa, että tierat olis pudonnut, mut ei :S No, huomenna taas uus yritys..
Lenkin jälkeen jätkän karsinan siivous ja myöskin Hotan hoito ja karsinan
siivous. Kannoin vedet ja annoin iltaruoat.
25.11.2008 tiistai Aamutalli töihin mennessä. Taas heti töiden jälkeen äkkiä ruokaa ja sitten tallille. Hevoset sisälle ja Thalik ratsastusvalmiiksi. 35 min lenkki tehtiin. Tiellä rupes temppuileen, olin jo kaks kertaa joutunu tuleen alas satulasta autojen takia, varmaan anto vähän pontta jätkälle, et kärsii pyöriä ja pomppia. Nostin ravin ja lähdin tuttua tietä kohti, siellä ei ainakaan ole noita pelottavia puskia.. Tai ainakin tutumman paikat pimeälläkin! Jatkoin sinne tutulle tielle ravilla koko matkan ja ravilla käytiin pellolla kääntymässä ja ravilla jatkettiin takas! Vaan silti tuli tieroja =/ Muuten ok meni, mut tietty ravi ei mitään kovin huippua ollut, kun oli tieroja jaloissa :S Mutta ajattelin, että nyt ravataan, aivan sama, kun vaan pystyssä pysytään. Kävin uhallakin hallilla kääntymässä ja yritin lähteä takaisin lenkille päin *ilkeä minä*. Totta kai ruunan piti yrittää tapella vastaan, mutta niinpä vaan sain sen lähtemään oikeaan suuntaan. Sitten käytiin tekemässä vielä loppukäynnit. Olis nyt vaan vähän vähemmän tieraisaa keliä, että vois oikeasti tehdä jotain, eikä vain pelätä, et millon kaadutaan =/ Kun ei vielä viime kengityksessä tilsakumia laitettu, kun suurimmaks osaks oli hiekalla sillon paikat x) Lopuks takas tallille, varusteet pois, ja menin vielä pitkän narun kans pihalle. Juoksutin siinä pihalla vähän ympyrällä, näyttäis olevan ihan normiaskeleet. Ettei varmaan kipeä ole. Kovasti jätkä maiskutteli huuliaan ;O) Vielä hetki talutusharjoituksia, hyvin se toimii. Sitten talliin, viltti selkään ja siivosin karsinan. Hotan vuoro tulla käytävälle, karsinan siivous ja hepan harjaus. Lopuksi vielä kannoin hevosille vettä ja ruokin.
26.11.2008 keskiviikko Töihin mennessä aamutalli. Tosi kova lumisade, tuli törkeän isoja hiutaleita! Ja paljon! Illalla tallille, tein ensin tallihommat. Hain sitten hevoset sisälle. Kuivasin ne ja Thalikin loimitin, kun se on sellanen vilukinttu yleensä ;D Hotaa en loimittanu, ku sillä ei näyttäny olevan mitään ongelmaa :D Ruokin hepat ja sitten oli taas kiire mummojumppaan x)
27.11.2008 torstai Aamutalli töihin mennessä. Taas neljän aikaan tallille! Hepat sisälle ja Thalik ratsastuskuntoon. Mulla oli valmiiksi jo pää tosi kipeä, verenpaine oli jostain syystä koholla. Taas tuli se yksi kohta, jossa ruuna pelleili sunnuntaina, jälleen kerran pyörähti siinä ympäri, että en oo menossa :S Sain ovelasti kuitenkin kierrettyä vähän toista laitaa, että päästiin jatkamaan matkaa. Sitten käännyttiin Louenevalle päin, ja hupsheijjaa, pellolla oli puska! Siitä ruuna sai hyvän syyn pompata ympäri.. Eikä millään sinne. Kierrätin pellon kautta ja vaikka miten päin, mutta ei, hyppi vaan pystyyn ja kääntyi pois. Hyppäsin lopulta selästä alas ja talutin sen "pelottavan" kohdan ohi. Ruuna käveli nätisti tulemaan. Kiipesin takas selkään ja jatkettiin matkaa. Päässä jyskytti niin törkeästi, että ei käyty kaukana. Ajattelin kuitenkin, että kierretään toista kautta kotia, niin ei. Taas heitti ruuna vaan kahdelle jalalla, että minä menen kyllä tästä kotia päin ja sillä selvä. Ei auttanut mikään, kun sain sen rauhoittumaan, niin selästä alas ja taluttaen pätkä.. Ruuna tuli onnellisena, jes, äiskäki kävelee x) Loppumatka menikin hyvin, käänsin vielä parista risteyksestä tahallaankin poispäin, mutta ei ollut ongelmaa. Hallilla vielä käänsin kotoa poispäin, piti juntturoida, mutta painoin kannukset kylkiin ja totesin, et perhana, sinähän menet sinne toiseen suuntaan, jos minä haluan! Ja menihän se! Tuolla tien päällä on vaan niin vaikea ruveta tappelemaan, kun on ojat joka puolella ja parhaassa tapauksessa auto lähestyy :S Tuli jopa 50 min lenkki, pääasiassa käyntiä. Ruunalle viltti selkään ja siivosin pikaisesti ja ruokin hevoset. Kottikärryt sai jäädä odottamaan huomista tyhjennystä, minä lähdin kotia kaivelemaan Burana-pakettia...
28.11.2008 perjantai Aamutalli töihin mennessä. Uskomatonta, mutta totta - vettä satoi, ja kunnolla >:( Tallissa harjasin hevoset ja laitoin ohuet sadeloimet päälle. Lipsuttelin sitten töihin, oli liukasta, mut pahempaakin on ollut! Aamupäivän aikana sade loppui, onneks. Jäi vielä luntakin! Ennen neljää taas tallille. Pihassa oli kaksi traktoria, silti sain tosi hyvin hepat siitä tuotua, Hota vähän katsoi pidempään, mutta kummatkaan ei pelännyt :D Otin pojilta loimet pois ja siirsin Thalikin käytävälle hoidettavaksi. Harjaus, suojat (on muuten kätevää omistaa 4 kpl heijastinsuojia :D), satula ja suitset. Talutin suosiolla pihasta hallille hevosen, kun ne kaksi traktoria pörräs siinä edelleen! Hallilla sitten kiipesin selkään. Ai niin, ja lienee aiheellista mainita, että tällä kertaa mulla oli täys aseistus, eli kannukset ja kouluraippa. Oli muuten elämäni ensimmäinen kerta, että otin Thalikille raipan mukaan maastoon! Heti ekassa risteyksessä piti pyörähtää takas (siis mun tahdosta!) kun tuli auto. Sitten päästiin lenkille. Osasin onneks mennä yhden pätkän peltoa pitkin, taas tuli vakioliikenne; mopo ja auto. Menin vasiten samat hankalat kohdat, mitä eilenkin. Ja kummassakaan ruuna ei ruvennut temppuilemaan =O) Käytiin ravailemassa ja kävelemässä. Kotia päin kun tultiin, piti vielä kokeilla uhallakin kääntää se poispäin, vaan näinhän se vaan kääntyi hienosti :D Ei tapellut yhtään vastaan! Oli aivan järkyttävä tuuli, mulla ei ollu topparatsastushousujakaan, vaan tavalliset ratsastushousut jalassa.. Olipa vähän vilpoinen! Mutta ei se mitään, kun hevonen ei pelleillyt yhtään =O)) Ei paljon laukata uskaltanut, kun oli kuitenkin tuulella osansa, heppa oli aika virtaisen oloinen ;D Mutta olin niin onnellinen, kun se ei yrittänyt temppuilla yhtään! En tiedä sitten, auttoiko mukana ollut raippa, vai mikä lie! Tallilla varusteet pois ja loimi päälle. Kävin tyhjentämässä kottikärryt, jotka eilisen päänsäryn jälkeen jäi.. Sitten täytin hevosten vesisaavit ja siivosin karsinat. Lopuksi ruokinta ja Thalikilta loimi pois.
29.11.2008 lauantai Aamutalli ja hommien teko. Hitto, että tuli hiki, ku kaks kertaa kävin navetalla täysien kottikärryjen kanssa ja molemmille hain puruja yms. xD Illalla hevosten hoito talliin. Oli kiire kotia, kun meinattiin lähteä Movetronia kattoon, mut eipä sitten jaksettukaan x)
30.11.2008 sunnuntai Aamutalli ja heppojen hoito ulos. Vettä sataa, jep jep.. Tallihommien teko. Illalla ponien hoito vain sisälle ja ruokinta, käytiin kummipojan synttäreillä ja kaupassa vielä, niin meni vähän myöhempään.