8.12.2003 maanantai Aamutalli. Aika tuulinen ilma, lämpötila nollassa. Lunta ei vieläkään ole tullut >=( Siivosin karsinan ja laitoin iltaheinät valmiiksi tammalle. Meidän seuratakit on tullut Torpan Ratsutallille, pitäis käydä hakemassa =O).
9.12.2003 tiistai Aamutalli. Siivosin myös äkkiseltään ennen kouluun lähtöä. Iltapäivällä sitten hain purut ja pari heinäpaalia lisää. Tänään sellainen noin -8-10 asteen pakkaspäivä. Ei menty ratsastamaan, kun kaikki paikat edelleen kivikovia. Harjailtiin hevosia. Vaihdoin Beltsulle yhden hokin ja siistin sen karvoitusta! Siis ihan jouhia. Ruokittiin.
10.12.2003 keskiviikko Aamutalli. Vaihteeks aste lämmintä! Aamulla satoi lunta/räntää/vettä, mutta loppui sitten. Vein heppaset laitumelle. Siivosin karsinan ja laitoin iltaheinät. Järjestin ruoka-astiat ja muut jutut. Myös vähän valjasarkkua myllersin! Vein harjaämpärin harjoineen kotia pestäväksi.
11.12.2003 torstai Aamutalli. Siivosin yms. Illalla ratsastamassa heppasilla. Tehtiin 70 min reissu, kun pitkästä aikaa oli lähes hyvä ilma! Tosin tieroja tuli ihan kamalasti, varsinkin Beltsulla. Hoidettiin hepsut sitten iltapuulle.
12.12.2003 perjantai Aamutalli. En siivonnut, kun oli aikainen kouluaamu. Oli ihan hieno ilma aamusta, kun ennen klo 8 vein hevoset ulos. Oli pimeää, mutta lunta ja hieno kuutamo! Iltapäivällä pikkuveli Joonas tuli meille kyläilemään. Illalla sitten siivoamassa karsina ja tekemässä muut hommat. Ratsastaminen jätettiin väliin, kun oli niin kauhea tuuli ja lumipyry. Eipä olis uskonut, että vielä lumipyryn takia jätetään lenkki väliin, kun tähän asti sitä lunta on ollut niin mielettömän vähän ;O) Harjailtiin vain hepat ja sen sellaista.
13.12.2003 lauantai Jaana oli yökylässä Saijalla, joten Joonaksen kans tehtiin koko aamutalli, ruokittiin siis myös. Sit vietiin hepat ulos, minä Belindan ja Joonas toi Pason. Nakattiin niille vielä heinät pihalle. Siivosin Hiltsusen karsinan ja laitoin iltaheinät. Oltiin koko päivä Kokkolassa ostoksilla ja tultiin vasta illalla. Jaana oli onneks ottanut hevoset jo sisälle. Saunan jälkeen harjasin ja hoidin tamman sekä ruokin.
14.12.2003 sunnuntai Aamutalli. Kävin heti aamusta ratsastamassa tammalla 50 min lenkin. Koiratkin oli mukana, hermoja raastamassa! Oli -3 astetta pakkasta ja kova tuuli sekä lunta pyrytti. Tamma meni ihan kivasti, vaikka aluks meinas ihmetellä, kun Paso ei tullutkaan perään, vaan meni laitumelle! Kaiken kaikkiaan kiva lenkki, tamma ei hionnut edes yhtään. Joten kun olin hoitanut sen, vein laitumelle Pason seuraks. Nakkasin niille vielä vähän heiniä sinne ja menin siivoamaan karsinaa. Laitoin vielä iltaheinät valmiiks ja lähdin katsomaan, joko Joonas ja Janne on herännyt!! Niin, Leksa ja Linda (eli Belindan poika Pathend´s Legend ja mun suosikkiheppa Line Famous Toholammilta) oli eilen harjoitusraveissa. Leksa oli toinen ja Linda kuudes. Illalla, kun oli viety Joonas takaisin Toholammille, tultiin anoppilan kautta. Hoidin tamman talliin ja iltaruoille.
15.12.2003 maanantai Valkosipuliviikko alkoi ;O) Aamutalli, noin -4 astetta pakkasta. Siivosin vielä ennen kotia lähtemistä tamman karsinan ja laitoin iltaheinät valmiiksi. Päivällä pakkanen kiristyi ja illalla oli jo -9 astetta. Käytiin ratsastamassa tunnin lenkki tiellä. Hepat meni ihan hyvin, mitä nyt Beltsu oli menomatkalla vähän nihkeä. Tais jäädä harmittamaan, kun heinät jäi karsinaan odottamaan..! Illalla sitten ruokittiin vielä ja Janne vähän tiivisteli tuuletusaukkoa ja oviaukkoa, ettei tule heppasille kylmä ;O)
16.12.2003 tiistai Aamutalli. Yöllä oli ollut -11 astetta pakkasta, tallissa oli +4 astetta kun aamulla menin! Ihan hyvin pysynyt lämpö näin kylmällä, meillä kuitenkin on kohtalaisen iso talli ja vain kaksi hevosta siellä lämmittämässä. Hoidin hevoset ulos ja siivosin karsinan. Hain puruja ja heiniä ja laitoin tamman iltaheinät valmiiksi. Sunnuntaina Beltsun poika juoksee Kaustisella, ekan oikean starttinsa =O) Illalla oli jo -15 astetta pakkasta, tuntui hieman kylmältä! Käytiin ratsastamassa ilman satulaa 40 min lenkki. Laukattiin pätkä aika reippaasti, Jaanalla tuntui olevan ongelmia Pason ison sään kanssa...! Hoidettiin heppaset yöpuulle. Yöllä oli sitten -17 astetta.
17.12.2003 keskiviikko Aamutalli. Vein hevoset ennen klo 8 ulos, oli taas "aikainen" kouluaamu! En ehtinyt siivotakaan. Iltapäivällä siivosin ja tein muut tallihommat. Kävin yksin ratsastamassa 45 min lenkin, otin koirat mukaan. Beltsu oli oikein kiva, pirtsakka =O) Illalla ruokin molemmat hevoset, kun Jaana oli katsomassa ala-asteen joulujuhlaa.
18.12.2003 torstai Aamutalli. Vein hepsut ulos, siivosin karsinan, hain purut ja heiniä. Illalla käytiin ratsastamassa rennompi 35 min lenkki. Beltsu oli aika nihkeällä tuulella, tosin lumipyry ei tuntunut yhtään kivalta, pisteli naamaan aika inhottavasti. Hoidettiin hepat iltapuulle.
19.12.2003 perjantai Aamutalli. Tosi hauska ilma, plääh. +2 astetta lämmintä ja vettä sataa.. Turha varmaan edes sanoa, kuin liukasta oli =O( Harjasin Hiltsun, niinku yleensäkin joka aamu. Vaihdoin sille muutaman hokin jalkoihin, että pysyy vielä paremmin pystyssä ;O) Vein heppaset sitten laitumelle ja heitin niille vaihteeks vähän olkia nakerreltavaksi. Siivosin karsinan ja hain vielä heinäpaaleja. Tallissakin tarkenee, huimat +7 astetta lämmintä! Illalla vedet kantamassa yms. Annettiin hevosille vapaapäivä, ihan turha lähteä liikenteeseen, kun tiet on kaljamajäällä ja tierakelikin mieletön. Harjailtiin vain ja hoideltiin ja hyysättiin. Ja ruokittiin!
20.12.2003 lauantai Aamutalli. Olikin jo taas -13 astetta aamulla, nopeaa vaihtelee ilmat täällä.. Vein molemmat hevoset laitumelle, Jaanalla oli vielä viimeinen koulupäivä. Nakkasin heiniä jyrsittäväksi laitumelle. Siivosin karsinan ja laitoin iltaheinät valmiiksi. Illalla ratsastettiin tunnin lenkki. Oli pirtsakka -15 astetta pakkasta, mutta ei se haitannut kuin alku- ja loppukäynneissä - ratsastajia siis! Hepsut meni ihan kiltisti. Sit hoidettiin ne iltapuulle.
21.12.2003 sunnuntai Aamutalli. Siivosin ja tein muut hommat. Päivällä Jannen kans Kaustisella raveissa, kun Beltsun poika Leksa (Pathend's Legend) juoksi siellä. Ori olikin hienosti toinen (eka startti!) ja ajaksi tuli 24,1. Voittosumma nousi ekalla kerralla 250 euroon =O) Hieno heppa! Illalla sitten tamma hoitamassa yms. Pason ex-omistaja Anniina oli käynyt Pasoa katsomassa.
22.12.2003 maanantai Sus siunaa, -20 astetta pakkasta. Tuntui hiukka kylmältä! Vietiin hepat laitumelle ja laitettiin niille sinne heinää ja olkia syötäväksi. Siivosin karsinan, purutin, laitoin iltaheinät ja hain vielä pari heinäpaalia talliin. Janne tarvi illalla Hondaa, kun Caddy ei halunnut käyntiin, joten pääsin vasta myöhemmin hoitamaan iltatallia.
23.12.2003 tiistai Aatonaatto! Taas -22 astetta. Jaana teki aamutallin, kun minä odottelin kotona adsl-asentajaa. Marianna kävi iltapäivällä hevosia katsomassa ja omenia tuomassa kopoteille! Siivosin ja tein muut tallihommat. Illalla, kun oli kummityttöjen paketit viety (kun joulupukki oli tuonu väärään paikkaan...) niin Hiltsunen hoitamassa.
24.12.2003 keskiviikko Jouluaatto =O) Aamutalli, -10 astetta pakkasta. Käytiin heti aamusta ratsastamassa 70 minuutin lenkki. Kulkuset vain kilisi, kun ravailtiin pitkin Vanhankirkon kylää ;O) Ihana lenkki, tosin loppumatkalla alkoi kova lumipyry, joka tuli kuin piikkeinä naamaan.. Loimitettiin pollet ja vietiin laitumelle. Siivosin ja tein muutkin tallihommat valmiiksi. Illalla hepat talliin klo 20.30 ja hoidettiin. Beltsu sai multa uuden harjan (sini-valkoisen!) lahjaksi ja Jaanalta heppanamuja.
25.12.2003 torstai Aamutalli tekemässä. Päivä meni sukuloidessa yms. mitä nyt Joulun aikaan ruukataan tehdä (siis syödään karkkia, kinkkua, karkkia, kinkkua... jne...) Illalla ehdittiin vasta taas myöhemmin tallille, Jaana oli ratsastanut Pasolla. Hiltsun hoito yöpuulle ja sen sellaista!
26.12.2003 perjantai Aamutalli. Kävin heti aamulla ratsastamassa Beltsulla 45 min lenkin, koirat oli mukana. Meni ihan nätisti, tosin hikoili, kun oli niin lämmin ilma (suunnilleen nollassa). Laitoin omatekemän loimen päälle ja laitumelle. Siivosin karsinan ja laitoin muita kamoja valmiiksi lauantaita varten.. Pintelin pesin eilen. Illalla Jaana oli ratsastanut Pasolla, Beltsu oli sillä aikaa riisunut loimen ;O) Siis omatekemät loimet on hyviä! Ei kun lukosta oli venynyt edestä nauhat irti, joten loimi oli pyllyn kautta valunut pois! Illalla hoitamassa hepat talliin joskus 19.30-20.00 aikoihin.
27.12.2003 lauantai Aamutalli. Aamusta jo pientä jännitystä ilmassa, sillä tänään on se kauan odotettu estekurssipäivä =O) Tein kaikki tallihommat valmiiksi. Päivällä haettiin Jannen kans traileri Toholammilta lainaan. Ennen kolmea (kun oli ens koko päivä jännitetty!) alettiin laittamaan hevosia kuntoon. Oli otettu ne yhden aikaan sisälle kuivaamaan, koska koko päivän pyrytti lunta. Hevosetkin ilmeisesti huomas meidän jännityksen, sillä ne seisoi kuin tatit paikallaan! Laitettiin villapintelit alusineen kuljetussuojiksi sekä markiisiloimet päälle. Beltsulla oli vielä Jonin (siis mun entisen hepan!) perintönahkariimu sinisine pehmusteineen päällä, oli aina hieno ja sininen polle! Pakattiin satulat, suitset ym. tavarat anoppilan Accordiin. Sitten olikin hevosten vuoro! Yritettiin ensin tammaa traikkuun, mutta ei mennyt heti. Laitettiin sitten suosiolla Paso ensin autoon. Se menikin vähän helpommin! Tulihan se tammakin sitten, kun oli ensin ruunanroikale autossa =O) Lähdetiin ajelemaan kohti Kannusta, Janne oli kuskina. Lumipyry ja auraamattomat tiet vähän hirvitti, mutta päästiin hyvin perille Torpan Ratsutallille. Saatiin laittaa hevoset tallissa kuntoon. Paso siellä jotain ihme kolisutusta harrasti kavioillaan, mutta Belinda seisoi ihan hiljaa ja hienosti! Pollet laitettiin ennätysvauhdissa kuntoon ja lähdettiin maneesiin kävelyttämään. Kerta oli Belindalle ensimmäinen, monessakin asiassa - eka maneesikerta, ekat oikeat esteet, ekaa kertaa tunnilla muiden hevosten kanssa jne. Aluksi tamma katseli seiniä ja esteitä, mutta kun Paso käveli edellä, huomasi tammakin, ettei pelättävää todellakaan ole! Mintti Rautionaho Oulusta piti meille siis estekurssia. Tehtiin kaikenlaisia perusharjoituksia puomeilla, niin käynnissä kuin ravissakin. Lopuksi tehtiin sitten vielä yhden pienen esteen avulla kulmaanmenoharjoituksia. Beltsulta ne sujui oikein hienosti =O) Kyllähän tamma nyt sinne menee, minne minä haluan! Puolitoistatuntinen meni aivan liian nopeasti ja olikin aika lähteä varustamaan hevosia takaisin kotialähtökuntoon. Pintelöitiin ja loimitettiin hepat ja fiksusti ajateltiin laittaa taas Paso ekana autoon. Mutta sepäs ei mennytkään ;O) Pieniä iloja elämässä, en halua kotiin! Aikansa kun Jaana sen kans siinä pyöri ja minäkin autoin, meni hermot, ja vaihdettiin Belindaan. Pienen epäröinnin jälkeen tamma tuli autoon. Sen jälkeen piruiltuaan hetken Pasokin tuli. Suurin ongelma oli varmasti se, että traikussa ei toiminut sisävalo ja oli tosi pimeää. Kotimatka meni hyvin, vaikka lunta oli paikoin vielä enemmän. Onneks osa teistä oli aurattu. Kurssi olisi jatkunut myös sunnuntaina, mutta auto puuttui, joten ilmoitettiin olevamme poissa. Kotia kun päästiin, niin ensimmäisenä tallista pamahti lamppu rikki =O( Taskulamppujen avulla sitten hoidettiin hevoset talliin. Saunan jälkeen kävin vielä tammaa harjailemassa ja ruokkimassa. Kaiken kaikkiaan oli kiva kurssi =O))
28.12.2003 sunnuntai Aamutalli, kiva aamu, satoi vettä =O( Toisaalta, auto olis ollutkin kotona (siis Accord, meidän Civic ei riitä vetoautoksi!). Mutta tiet oli sikaliukkaat, en tiedä, olisko uskaltanutkaan lähteä ajamaan Kannukseen. Hoidettiin hevoset ulos ja siivosin ja tein muut hommat. Järjestin tavarat eilisen jäljiltä, käärin pintelit yms. Illalla vietiin Jannen kans traileri takaisin Toholammille. Sit hevosten hoito talliin ja ruokinta.
29.12.2003 maanantai Aamutalli. -5 astetta pakkasta. Siivosin ja tein muut hommat. Illalla ratsastettiin ilman satulaa puoli tuntia, pitkin teitä ja sänkipeltoa. Vera-hurtta oli mukana. Janne teki kunnollisen luukun ilmastointiaukon päälle! Ruokittiin.
30.12.2003 tiistai Aamutalli. Heitettiin hevoset ulos ja lähdettiin Ylivieskaan. Hain Beltsulle uuden Pellavainen-säkin, kun edellinen oli ihan lopussa. Kun tultiin takaisin, haettiin hepat sisälle. Siivosin sillä aikaa karsinan, kun Jaana kävi juomassa päiväkahvit ;O) Lähdettiin ratsastamaan. Jaanan kaverin piti lähteä vuokrapollellaan mukaan, mutta eipä saatu kiinni sitä! Tehtiin 1½ tunnin lenkki, mentiin aika monessa eri paikassa, sellainen lenkki kierrettiin. Heppaset meni ihan nätisti. Jätettiin ne talliin, minä lähdin kotia ja Jaana jäi siivoamaan karsinaa. Uudet valokuvat muuten kehitytin tänään, että tässä tämän vuoden puolella pitäis saada ne nettiin =O) Illalla vielä tamma hoitamassa syömään.
31.12.2003 keskiviikko Aamutalli. Ratsastin tamman riimulla laitumelle! Sitten skannasin kuvia pitkän tovin, uusia oli nimittäin 23 kappaletta =O) Kun urakka oli hoidettu, kävin siivoamassa karsinan ja vilkaisemassa yhtä lehmää, jonka piti poikia. Kun kaikki oli kunnossa, lähdin kotia päivittämään sivuja =O) Illalla päätettiin (ikävä kyllä) hypätä vähäsen. Käytiin tiellä lämmittelemässä ja tultiin takaisin konehallin tykö hyppäämään yhtä estettä. Hevoset meni tosi hienosti, tietysti alku aina hankalaa (varsinkin Pasolla, heh heh!). Jossain vaiheessa Beltsu sitten kiersi esteen melkein sivusta, osuen takasillaan aiv-pönttöön (joka oli "estetolppana"). Pönttö jäi takajalkoihin ja tamma ilmeisesti polkaisi vasemmalla takasellaan päälle, ja jalka venähti tms. Loppukäynnit onnistui, mutta paikallaan tamma vain lepuutti jalkaa. Siinä sitten kylmäsin, linimentoin ja käärin jalkaa. Ja toivoin, ettei käynyt pahasti. *toivossa on hyvä elää...* Ja itselle alkaa viimein se kaikki läpikäynyt flunssa iskemään yliotteeseen..