2.1.2004 perjantai Aamutalli, flunssa niin karseassa vaiheessa, että meinasin jäädä sängyn pohjalle.. Siivosin kaikessa rauhassa karsinan ja tein muut tallihommat. Iltapäivällä tamma huoltamassa, jääpalapussia jalassa ja yöks villapinteli. Tamma pystyy juoksemaankin ihan ontumatta. Saa nyt sitten nähdä, kuin kauan kestää parantua kunnolla. Pitäköön nyt lomaa, ei mulla ole mitään kiirettä sitä kiusata! Sit ihan normaalit iltatallihommat.
3.1.2004 lauantai Aamutalli tekemässä. Siivosin ym. Anniina (siis ei Pason ex-omistaja vaan mun kaveri!) kävi kattomassa heppasia! Illalla sitten hevoset hoitamassa talliin.
4.1.2004 sunnuntai Aamutalli, siivosin yms. Pason ex-omistaja Anniina oli käynyt rats. Pasolla, Beltsu oli onneks myös otettu talliin! Hain Tensolvetia apteekista. Hiltsun jalkaa siis hoitelin taas illalla yms. Satulahuovanpesupäivä. Suitset odottaa myös pesua ja rasvausta!
5.1.2004 maanantai Aamutalli, mutta en siivonnut vielä aamusta, kun piti lähteä käymään Ylivieskassa. Vähän tylsää päiväkirjatekstiä, kun ei voi tehdä muuta kuin pakolliset hommat! Iltapäivällä sitten siivoamaan ja tekemään muut hommat. Piti vähän kehitellä tekemistä, että saa kirjoittaa ;O) Jaana ehti sukset ja monot sillä aikaa, kun hoitelin Beltsua. Sit laitettiin Paso kuntoon ja lähdettiin lenkkeilemään! Minä ratsastin ja Jaana tuli suksilla perässä, siis Paso veti Jaanaa (mistään urheilusta ei tainnut olla kyse ;O) ). Siinä sitten puolitoistatuntinen vierähti, kun välillä köyden nokassa oli Jaana suksineen, Jaana ufolla, Jukka ufolla, Jukka pulkalla jne.! Otin itsekin sitten lopuksi pienet pulkkakyydit, tuli melkein nuoruus mieleen (tosin Johannan kans ja shettiksillä!). Jukka ja Jaana jäi kävelytteleen ruunaa, niin menin vielä hoitamaan tammaa. Siinä sitten iltaruoat annettiin ja lähdettiin pelaamaan pari erää biljardia ;O)
6.1.2004 tiistai Aamutalli, oli pirtsakka -16 asteen pakkanen. Siivosin karsinan, laitoin heinät ym. Keräsin joulukoristeet ja joulukortit pois Beltsun ovesta ja karsinan edestä. Tylsää, arki alkaa =OI Kotona on onneks odottamassa muutamia hienoja kuvia edellisvuoden kalentereista, ettei aivan autioks jää seinät ;O) Aamutallin aikana pakkanen ehti laskea -12 asteeseen, tuntui huomattavasti!! Illalla sitten taas tamma hoitamassa.
7.1.2004 keskiviikko Eka koulupäivä, plääh, plääh ja plääh. Alkoi jo ihanan aikaisin, klo 8, joten Jaanan aamutalli. Iltapäivällä sitten karsina siivoamassa ja tekemässä muut tallihommat sekä Beltsu hoitamassa.
8.1.2004 torstai Aamutalli tekemässä ennen koulua, joka alkoi "vasta" klo 9. Ei kyllä muuta ehtinyt tehdä, kuin viedä hepat laitumelle ja viedä niille sinne syötävää! Illalla sitten tekemässä hommat ja hevonen hoitamassa!
9.1.2004 perjantai Ihanaa, kun sai tehdä aamutallin rauhassa - ei ollut koulua! Siivosin ja tein muut hommat. Iltapäivällä sit takas tallille. Mentiin hakeen hevosia, niin olivatkin lantala tykönä! Oli vähän aitaa kaatunut, pitäähän sitä sitten tulla aidoista pois ;O) Beltsu tuli kovaa tykö, tais olla iloinen, kun pääsi pois - vaikka aitaukseen oli vain noin 10-20 m matkaa! Sit hepat talliin ja aitaa vielä katsomaan.. Jaana meinas lähteä ratsastamaan Pasolla, mutta eiköhän sillä ollut pudonnut kenkä =O( Sitä sitten kierreltiin laitumella etsimässä taskulamppujen kanssa - ei löytynyt. Normaalit hoitojutut sitten. Beltsun pojan Leksan juoksua jännitettiin koko ilta. Ei ollut sitten lopulta kuin 7. No, olihan siinä nousua paikalta 12! Ajaksi tuli 24,4 , joka jäi 0,3 sekuntia ennätyksestä.
10.1.2004 lauantai Aamulla ensimmäisenä Jannen kans aitaa korjattiin. Sitten naapurin Joonas toi meille heinäpaalin laitumelle, ettei tarvi ainakaan ruoan perässä muualle lähteä! Hepat lopulta puolen päivän aikoihin pihalle. Beltsu oli innoissaan paalista, juoksi suoraan syömään ;O) Paso taas kiersi nurkasta, josta olivat karanneet. Tais syyllinen löytyä..?! Siivosin karsinan ja tein muut tallihommat. Illalla sitten hepat hoidettiin. Beltsun jalka jo niin hyvänä, että kohta uskaltaa käydä ratsastamassa =O)
11.1.2004 sunnuntai Jaanan aamutalli, me lähdettiin Olgan ja Jannen kans Kajaaniin näyttelyyn. Vera oli Jaanalla hoidossa! Tultiin Kajjaanista klo 16 aikaan, suoraan siivoaan karsinaa. Otettiin hepat sisälle jo klo 17 ja hoidettiin ne. Me lähdettiin Jannen kans kattoon elokuviin American Wedding, joten ruokittiin vähän aiemmin. Oli muuten hyvä elokuva =O)
12.1.2004 maanantai Aamutalli, siivosin ym. Koulu alkaa tänään onneks vähän myöhemmin. Pitäis vielä suitset pestä ja rasvata, kun ne on kotona odotellut jo viikon.. Illalla tallille. Beltsu yskii =O( Sillä on ollut edellisessä kodissa ongelmia yskimisen kanssa, mutta mulla ollessaan ei ole ollenkaan yskinyt. Ilmeisesti kahden viikon sairasloma on tehnyt tehtävänsä, eikä kaikki "kakat" pääse pois, kun ei liikuteta. Yritin antaa sille yskänlääkettä herkkujen seassa, mutta eihän se sitä syö! Lääkeruisku oli rikki, joten ei voinut käyttää sitä. Valkosipulikuuri muuten tällä viikolla!
13.1.2004 tiistai Menin aamulla ruokkimaan hevoset, halusin nähdä Belindan. Yskänlääkejutut oli edelleen kupissa. Mittasin kuumeen tammalta. Siivosin vielä karsinan ym. Jaana otti pollet illalla talliin, mulla sikapitkä koulupäivä. Beltsun kävin hoitamassa illalla, mittasin taas kuumeen. Mittasin myös Pasolta (joka yski kans aamulla). Paso ei oikein tykännyt kuumeen mittaamisesta, pinnisti kyllä kaikin voimin vastaan ;O)) Beltsu aika pahalla tuulella, eli ei kovin sairas voi olla, kun jaksaa kiukutella =O) Alkoi jopa syömään heiniä heti illalla.
14.1.2004 keskiviikko Jaanan aamutalli, mulla aiempi kouluaamu. Koulun jälkeen kävin shoppailemassa ja autoon talvirenkaita kyselemässä. Ostin vihdoin ja viimein uudet jalustinhihnat (vanhat oli jo venynyt ihan eripituisiksi!). Illalla tallihommat tekemässä. Käytiin ratsastamassa pelkillä riimuilla ja riimunnaruilla hevosilla. Beltsu yski aika komiasti. Lima myös korisi hengittäessä, tosi surkean kuuloista =O(
15.1.2004 torstai Meidän Joonaksen 14-vuotispäivä, onnea! Jaanan aamutalli, minä lähdin taas kouluun aamulla pelaamaan yrityspeliä.. Illalla heppa hoitamassa. Sain haettua lääkeruiskun, joten tänä iltana Belindakin sai yskänlääkettä =O)
16.1.2004 perjantai Jaanan aamutalli. Koulun jälkeen pesin suitset kotona ja rasvasin ne sekä uudet jalustinhihnat. Iltapäivällä tallihommat tekemään. Kävin yksin ratsastamassa tammalla 25 min kevyen lenkin. Yskähteli aina välillä, mutta virtaa kyllä löytyi! Sitten hoitelin sitä tallissa vielä pitkään ja hartaasti, annoin vielä yskänlääkettäkin.
17.1.2004 lauantai Aamutalli tekemässä, annoin jo aamulla yskänlääkkeen. Ylivieskassa Jannen kans hakemassa talliin sähköjohtoa ja lamppuja, mutta ei saatu taaskaan lamppuja (sähköliikkeet oli kiinni). Uuteen oveen tuli kahva ja muutenkin etuseinän tekoa vielä (pitkä rakennusprojekti..). Sähköt vedettiin talliin kunnolla. Iltapäivällä ratsastamassa, tehtiin 50 min lenkki. Koirat oli myös mukana. Ihan kiva lenkki tuli, hevoset jaksoi hyvin, vähän ravailtiin ja laukattiin pätkä. Sit hevosten hoito. Saunan jälkeen kävin vielä ruokkimassa.
18.1.2004 sunnuntai Aamutalli. Harjasin tamman, niinku yleensä, ja vein ulos. Sit karsinan siivous ym. tallihommat. Hain toisesta rakennuksesta lisää kauroja, kun edelliset alkoi loppumaan. Laitoin patterin päälle. Illalla normaalit hoitojutut tekemässä.
19.1.2004 maanantai -17 astetta pakkasta, mun aamutalli. En ehtinyt siivota, vein vain hepat ulos. Janne haki loisteputkilamput talliin ja laittoi ne paikalle. Olipa ihanan valoisaa, kun tottui suunnilleen taskulampun kanssa elämään.. ;O) Illalla sitten hoidettiin vain hevoset talliin.
20.1.2004 tiistai Aamulla -21 astetta, Jaanan aamutalli. Tallille kuuden aikaan, sillon -18 astetta pakkasta. Siivoushommat yms. Otettiin hepat talliin noin klo 19. Harjailtiin yms. Otin pari kuvaa polleista! Tammalle annoin taas yskänlääkken, huomenna viimeinen kuuripäivä! Kengittäjä tilattiin, tulee torstaina.
21.1.2004 keskiviikko Jaanan aamutalli, mulla taas klo 8 alkoi koulu. Enää -10 astetta pakkasta =O) Illalla sitten tallihommat tekemässä ja tamma hoitamssa. Viimeinen yskänlääkepäivä oli tänään! Illan vietin sitten istumalla tallissa ja puhumalla puhelimessa Tuulian kanssa =O) Kunnes Janne tuli hoputtaan saunaan ;O)
22.1.2004 torstai Jaanan aamutalli, -11 astetta pakkasta. Koulun jälkeen kävin ostamassa Pasolle yhden uuden kengän ja hokkeja molemmille. Antero kävin iltapäivällä kengittämässä hevoset. Sit siivottiin ja tehtiin muut työt. Ei viitsitty vielä lähteä testaamaan uusia kengityksiä ;O)
23.1.2004 perjantai Mun aamutalli, -7 astetta. Heppaset pihalle, vein sinne myös heiniä ja olkia, koska pyöröpaali on ihan totaalisen loppu! Siivosin karsinan, purutin, laitoin iltaheinät. Illalla ratsastettiin 45 min lenkki. Hepat meni ihan hienosti, mutta Pasolla tais olla pieniä painamisongelmia.. Hoidettiin hevoset iltaruoille.
24.1.2004 lauantai Aamutalli. Naapurin Joonas toi meille laitumelle pyöröpaalin. Oli hevoset taas tyytyväisiä, kun pääsivät jälleen paalin kimppuun ;O) Siivosin ja tein muut tallihommat. Iltapäivällä Janne laitto meille talliin vielä pihavalot. Ratsastettiin 50 min lenkki. Vera-hurtta oli mukana ja Jukkakin lähti mukaan potkukelkalla! Heppaset meni ihan kivasti, meinas olla vähän tierakeli. Jätettiin hevoset lenkin jälkeen talliin. Saunan jälkeen kävin vielä ruokkimassa tamman.
25.1.2004 sunnuntai Aamutalli. Siivosin, purutin, laitoin heinät ja tein muita järjestelyhommia! Pesin ruokakupin ja seinää siitä ympäriltä. Jaana oli ottanu Beltsun illalla sisälle, kun oli mennyt ratsastamaan Pasolla. Kävin sitten harjaamassa ja hoitamassa tamman. Vaihdoin yhden hokin taakse ja kiristin loput.
26.1.2004 maanantai Mun aamutalli, -11 astetta pakkasta. Hevoset ulos noin klo 7.30 Sit siivosin ja laitoin heinät ja kiirehdin kotia, että ehtii vielä koirat ruokkia ja riimun pestä ennen koulua! Iltapäivällä takas tallihommiin. Kannoin ens puhtaat vedet tammalle. Sit käytiin ratsastamassa tunnin lenkki hevosilla. Pari pitempää pätkää laukattiin, muuten ihan käyntiä ja ravailua. Loppuravit Belinda tuli hyvin päätään alas venyttäen, fiksu polle =O) Sit nakkasin viltin selkään ja kotia lähtiessä kävin ottamassa pois. Leksa Jyväskylässä 9. ajalla 23,7a.
27.1.2004 tiistai Jaanan aamutalli, mulla alkoi klo 8 koulu. Iltapäivällä siivoamassa ja tekemässä muut tallihommat. Aivan järkyttävän kylmä ja kova tuuli, ei ratsastettu. Hoidettiin vaan hevoset kunnolla iltaruoalle!
28.1.2004 keskiviikko Jaanan aamutalli. Koulun ja kaupassa käymisen jälkeen tekemään tallihommat. Kävin ratsastamassa 40 min lenkin, koirat oli myös molemmat mukana. Mennessä tuli pari kovemman luokan sätkyä, kun ens metsästä yritti joku iso lintu lähteä lentoon. Toisella kerralla ojassa paukahti ilmeisesti jää kovasti, jota myös hypättiin parit askeleet eteenpäin! Rento ja rauhallinen laukka oli koirien tuijottamista ja pukitusyrityksiä! Kotiapäin olis myös ollut vauhtia, mutta tamma on onneks aika helppo saada rauhoittumaan. Sit hoidin sen iltaruoille ja sen sellaista =O)
29.1.2004 torstai Jaanan aamutalli, mulla taas aikainen kouluaamu. Illalla tekemässä tallihommat. Käytiin ratsastamassa 50 min lenkki ilman satuloita! Eli ei voi puhua enää silleen, et ilman satulaa käydään vain kävelyttelemässä.. Ravit ja laukat tehdään, niinku satulan kanssakin ;O)
30.1.2004 perjantai Mun aamutalli. Siivosin ja tein muut hommat valmiiksi. Tänään Vuokattiin Jannen kans, joten koirat mun vanhemmille Toholammille ja Jaanan iltatalli Beltsun osalta!
31.1.2004 lauantai Jaanan tallihommat, me edelleen Vuokatissa!